tiistai 24. marraskuuta 2009

Koti on siella missa vapaa sanky sijaitsee.

Ja niin elamamme Mildurassa on asettunut uomiinsa. Saimme lisaa toita samasta paikasta, nyt kiskoen tarpeettomia lehtia irti samoista puskista. Mielestani tama on ehka jopa kymmenen kertaa hauskempaa kuin harvennusleikkaus, koska minun ei tarvitse ajatella ja saan liikutella itseani nopeammin puskasta puskaan. Lisaksi allergiani ei ole ollut pariin paivaan yhta paha (luultavasti se oli vaan se sade ja pilvisyys). Ongelmia tuottaa taxfile numberini, joka ei nyt saapunutkaan postissa vaikka Elinan ja Ainon dokumentit saapuivat. Postipalvelu on mita todennakoisimmin sossinyt. Nyt yritan selvittaa asiaa netista, mutta koska yhteys on mita on, sivu on tuossa avautunut ehka jo puolisen tuntia. Hermot menee ja pian paatan ottaa palkan vastaan kateisena ilman mitaan numeroita (onneksi sekin on mahdollista).

Olemme loytaneet hostellistamme uusia kivoja ihmisia, jotka saavat aikaan hauskaa. Se on aina hauskaa. (Ah kunpa osaisin kuvailla niita hetkia!) Olemme myos paasseet sisalle hostellimme kieroutuneeseen tyonjakoperiaatteeseen (jos se rastapainen pollypaaranskis pitaa sinusta, niin saat hyvia toita). Uskon vakaasti, etta olemme asiassa ihan ok asemissa. En pida ranskalaisista. Erityisesti huonekaverini eraan oisen valikohtauksen jalkeen, jonka seurauksena joka puolella oli hammastahnaa ja menetin hermoni ja sain ehka tuhat kasisuudelmaa. Ja kun niista puolet ei vaan ymmarra mita niille sanoo. Mutta joo, yritan kestaa ja pysya niista erossa.

Ilmeisesti olemme taalla viela ainakin yhden viikon. Sen jalkeen kaikki riippuu seuraavasta tyostamme. Joulu lahestyy hurjaa vauhtia ja pitaisi tehda sita varten jotain tarkempia suunniltelmia. Tai sitten ei. Joka tapauksessa on mukavaa valilla olla kauemmin paikoillaan.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Toita!

Pienien vastoikaymisten jalkeen olemme kohtalaisen onnellisesti toissa. Red Cliffsista ei tullut mitaan kerronko miksi. Saavuimme hostellille ilmoittamanamme ajankohtana lauantaina, eika paikan pitajaa nakynyt missaan. Yritimme soitella hanelle muidenkin asukkaiden voimin, mutta vastausta ei kuulunut. Asukkaat olivat sentaan kivoja meille, ruokkivat meita grillista ja nayttivat vapaan huoneen, jossa yovyimme. Onneks oli omat lakanat mukana! Paikan pitajaa ei kuulunut sunnuntainakaan (yovyimme sentaan siis ilmaiseksi!), joten soittelimme kaikki Milduran hostellit lapi ja yksi paikka nappasikin sanoen, etta teille on toita jo huomenna. Nainpa siis muutaman tunnin paasta siirryimme Milduraan.

Ensimmainen tyomme oli taysin naurettava palkan osalta, mutta onneksi olimme siina vain yhden paivan. Kyseessa oli viinirypaleiden harvennusleikkausta, josta maksettiin per puska ja hidastahan se oli, joten emme saaneet paljon mitaan. Tanaan saimme samaa tyota tuntipalkalla ($15) ja jopa laillisena, joten olimme paljon onnellisempia uudelle pellolla. Saimme myos pitaa tauon ja pellon laidalla oli vessa. Voiko parempaa ollakaan! Tama tyo kestaa kuulemani mukaan nelja paivaa, mutten ole kylla ihan varma. Taalla ei oikeen saa mistaan asiasta selvyytta, kun asioista vastaava tyyppi on rastapainen ranskalaisjuippi. Muutenkin hostelli ja sen toiminta on vahan epailyttavaa, mutta olemme taalla nyt ainakin ensi viikon perjantaihin asti, koska meidan piti maksaa asumisesta sinne asti.

Asumme kaikki eri huoneissa, mika oli alussa hieman arsyttavaa, mutta toisaalta tutustuu helpommin uusiin ihmisiin. Mun huoneessa majailee viisi muuta, mm. jo Alice Springsissa tapaamamme suomalaistytto (Australia on niin pieni paikka!). Hostellissa on uima-allas ja ihan jees olohuone. Keittio on vahan ahdas aika ajoin ja koneita on vaan nelja (ei langatonta nettia buu..). Tanaan meilta havisi yksi kuppi, eli joku vissiinkin polli sen. Eilen pyykkinarulta katosi mun huppari... Olin tosin kaivanut sen edellisen paikan roskiksesta, johon joku oli sen juuri heittanyt enka ehtinyt pitaa sita kertaakaan, joten ei sinansa suuri menetys. Arsyttaa silti ja kirjoitin pyykkinarulle karhulapun.

Mildura on ihan hyvan kokoinen paikka, mutta kaupungin muoto ei ole paras mahdollinen. Se on nimittain tehty autoilijoille, kuten Australia suurelta osin muutenkin. Kadut ja korttelit tosi leveita ja kavellen tuntuu ikuisuudelta, varsinkin kun kaikki on niin tasaista, ettei nae paamaaraansa. Eilen kavelimme Murray Riverille (matka oli pitka) ja pulahdimme uimaan. Oli virkistavaa uida vaihteeksi makeassa vedessa, vaikka se olikin aika epailyttavan varista eika tiennyt mita pohjassa luuraa. Katselimme kun jokilaiva porrasi ohitsemme montakin kertaa. Kuumaakin taas vaihteeksi on ollut (tanaan +42) ja siksi tyotkin piti lopettaa jo klo 11. Lahto ennen kuutta, joten heratys aina siina viiden maissa. Mutta sillon on oikeesti ihan kiva herata, kun ilma on viilean lammin ja helpompi hyoria puskissa. Tanaan tosin olen nukkunut 2h+2h paikkarit, joten taidan valvoa viela tassa muutaman hetken.

torstai 12. marraskuuta 2009

Grillausta

Heti edellisen paivityksen jalkeen sairastuin nuhahommeliin ja sitten tulikin helleaalto. Adelaide nauttii tavanomaista korkeammista lampotiloista (+35 eteenpain) eli lampo seuraa meita. Vaihdoimme myos hostellia hieman laitakaupungimpaan ja onnistuimme valitsemaan erittain viihtyisan paikan, joka on varikas ja tunnelmallinen. Ainakin kolmen parhaan joukossa asuttamistamme aussihostelleista. Torstaisin (nyt!) on ilmainen grillausilta, mika on hienoa, tosin pojat vahan karistaa noita makkaroita liikaa...

Lauantaina matkamme jatkuu kohti Red Cliffsia, joka on pikkuruinen paikka vahan tuolla Victorian osavaltion puolella. Sen jalkeen olemme kayneet jo viidessa osavaltiossa seitsemasta. Syy siihen, miksi juuri sinne olemme menossa on raha. Eras working hostelli siella vastasi kutsuumme ja sanoi, etta maanantaina olisi teille taalla farm workia tarjolla. Emme ole taysin varmoja siita mita se sisaltaa, paljonko saamme palkkaa jne. mutta menemme nyt ainakin katsomaan mista on kyse.

Tanaan makkaroiden grillauksen lisaksi olemme kayneet grillaamassa itseamme rannalla. Rannan nimi on Glenelg ja grillaus tapahtui rantavedessa ja simpukankuorien paalla astellessa. Ranta oli aivan erityyppinen kuin aiemmin nakemamme rannat; niilla kaikilla tuntuu olevan oma luonteensa. Huomenna menemme ainakin ilmaiselle kierrokselle paikalliseen suklaatehtaaseen (Haigh's Chocolates) ja Elina tapaa vanhan koulukaverinsa. Tuhoamme myos monen kilon appelsiinipussia ja muita hedelmia, joita ihmiset ovat haalineet, koska tarina kertoo, etta matkaamme kieltoaluetta kohti.

torstai 5. marraskuuta 2009

Olen nahnyt, olen nahnyt

Olemme Adelaidessa, mutta miksi? Siksi, ettemme halunneet jaada odottelemaan Alice Springsiin erasta hedelmatyota, joka olisi alkanut vasta kahden viikon kuluttua. Siksi, etta meilla oli siella vahan kuuma. Ja siksi, etta etela on luonnollinen jatkumo sille etta ensin mentiin pohjoiseen. Vaikka nyt siksi.

Taalla on kyllakin sitten aika kylma, parhaimmillaan 20 astetta, eli sisallakin on aika kylma ja me hellehirmut olemme jaassa. Yllattaen keittiosta on tullut ajanvietollinen keskuksemme. Ei voi tosin sanoa olevansa tyytyvainen kyseisen keskuksen tasoon. Asioita puuttuu ja asiat ovat epailyttavia. Hostellimme on muutenkin epamieluisahko (vai sanoisinko taysin paska) ja odotan innolla paasevani siita eroon (viela kaksi yota).

Toita on nyt haettu ja se on arsyttavaa. Kyselytaktiikkaa ja soittelua. Olisi kiva paasta jonnekin hedelmanpoimintapaikkaan tassa valissa. Ehtisi olla toissa paalle kuukauden ennen joulua. Mutta suurin ongelma on ehka se, etta talla alueella sesonki nayttaisi alkavan vasta tammikuussa. Hostellin siivous olisi myos yksi sellainen vaihtoehto, johon saattaisi paasta. Se olisi tosin vain 2 tuntia paivassa, jota vastaan saisi asua ilmaiseksi. Pitaisi siivota siina samalla jossain muuallakin. Noh, ehka huomenna keksimme jotain muuta.

Ai niin! Kohokohtia. Matkalla Alice Springsista tanne pysahdyimme yhdeksi yoksi ehka oudoimpaan paikkaan ikina. Kyseessa on Coober Pedy, maailman opaalikeskus (niin ne sanovat). Kaytannossa siella nakyi lahes pelkkia hiekkakasoja, koska kaivostyonsa lisaksi ihmiset myos asuvat puoliksi maan alla. Niin mekin teimme omassa pikku dormissamme. Hostelli oli tyhjyytta taynna, mika oli hieman aavemaista sellaisessa kiviluolaymparistossa ja makuupussia kaivattiin joinakin yon hetkina. Paivamme puolestaan oli hassuja tapauksia taynna. Vierailimme opaalikaivoksessa (yllari), nakoalapaikalla (hah!) ja eraan hong kongilaisen papparaisen luona (tuplahah!) ja kavelimme autioita hiekkateita tuuliturbiinia kohti, mutta paadyimmekin hautausmaalle. Vietimme aikaa supermarketissa, pizzeriassa seka bussiasemalla kuivatellen pyyhkeitamme tuulessa seisten (meista on aina suunnatonta huvia bussikuskeille). Onnistunut kohdevalinta!

lauantai 31. lokakuuta 2009

Oli se hieno

Yleinen tunnelma on vasahtanyt. Eilen palasimme Rock Tourilta, johon vierahti kolmisen paivaa. Matkasimme pikku bussilla ympari outbackia ja kavimme valilla kavelemassa ympari erilaisia hienon varisia kivia. Matkalla vierailimme Kata Tjutalla, Kings Canyonilla ja tietenkin Ulurulla. Kaikki olivat ehdottomasti nakemisen arvoisia ja suosittelemmekin nihin tutustumista kaikille naille seuduille eksyville. Kameroiden muistikortit tayttyivat vauhdilla silla kaikilla nahtavyyksilla meita vaivasi sulkijasormen syndrooma. Se ilmeni ensin sormen tiheana kouristeluna kameran kuvausnappulan ylapuolella ja seuraavana sormen taydellisena lamaantumisena kun punainen kivi oli ikuistettu kaikista mahdollisista kuvakulmista. Reissussa paasimme lisaksi kunnolla leiritunnelmaan nukkumalla swageissa leirinuotion ymparilla upean tahtitaivaan alla. Kivireissun elainhavaintoihin kuuluivat emut ja kengurut moottoritien varrella. Naimme myos lehman lahietaisyydelta kun se laidunsi leiripaikallamme ensimmaisena yona. Opimme matkalla ettei Ulurun kansallispuiston alueelle aavikolle saa perustaa kaupallista kalastusyritysta. Alueelle ei myoskaan saa haudata ruumiita. Matkan aikana peseytymismahdollisuuksien ollessa harvassa perustimme myos uuden jarjeston sisterhood of the shiny nose. Liittykaa siis kaikki mukaan!

Olimme matkalla todella tehokkaita: heratys oli molempina paivina viidelta! Kummasti ehti paivassa enemman kun ei nukkunut puoleen paivaan. Eilenkin olimme aamukymmeneen mennessa aamiaistaneet auringon nousua seuraten Ulurun maisemissa ja kavelleet 10km kiven ympari. Ennennakematonta tehokkuutta sanoisin. Kivikierroksemme huipentui sitten kameliratsastukseen. Paasimme kamelifarmilla holskymaan australian ainoiden juoksevien kameleiden kyydissa. Kuvamateriaalia tasta seuraa ehka hamassa tulevaisuudessa. Matkalta saimme paljon uusia ystavia, joiden kanssa menimme eilen illalla syomaan ja ulos katsastamaan Alicen yoelamaa. Nytpa onkin sitten hiukan vasynyt olo, kun jouduimme heraamaan aamulla vaihtamaan hostellihuonetta klo 10. Voi tuska. Kofeiini on ystavamme.

Australia alkaa kasvaa meihin. Eilen bussin ikkunasta maisemia tuijotellessa tuli sellainen olo, ettei taalla asuminen niin kamalaa olisikaan. Outbackin aavikoiden maisemat ovat karun kauniita ja Alicessa on yllattavan paljon mukavaa tekemista. Illan suussa voimme esim. kayda ruokkimassa wallabeja kaupungin reunamilla puskan laidassa. Nyt kuumuudessa istuminen tuntuu turhauttavalta ja kevyt hikikerros iholla arsyttaa, kun olemme tottuneet kavelemaan kuumuudessa hien virratessa. Menemme lenkille. Ai, ei mennakaan. On niin kuuma. Olemme huomanneet, etta Aino on altis mustelmille. Tama taipumus alkoi jaloista ja on nyt siirtynyt myos kasiin. Sen sijaan Elinan bodyboardauksesta saamat mustelmat ovat jo haalistuneet. Menneisyydella on tapana haalistua.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Red Centre

Ja nyt olemmekin Alice Springsissa. Kaupunki vaikuttaa kivemmalta kuin Mt Isa, vaikka sekin parani loppua kohti aika lailla. Naimme nimittain Isan korkeammalta ja se oli kaunis auringonlaskuineen. Kavimme siella myos maanalaisella kaivoskierroksella, mika oli aika jannaa, ja onnistuimme loytamaan elokuvateatterin, missa nautiskelimme paikallisella road trip -filmilla. Eli kaikki ei ole aina sita, milta ensin nayttaa.

Huomenna aamulla klo 6 aloitamme the Rock Tourin, joka on kolmen paivan retki Ulurun maisemiin. Paasemme siis vihdoin kunnolla outbackiin! Sen jalkeinen elama onkin sitten taas vaihteeksi hamaran peitossa. Etelaan olemma joka tapauksessa menossa ja toita aiomme ruveta hankkimaan aktiivisesti, jotta ehdimme hieman ansaita ennen joulua.

Valitettavasti joudun toteamaan, etta olemme ilmeisesti lihoneet kilon tai pari paikallisen vaa'an mukaan (uskon kylla, etta se on vaarassa, tosin mahani tuntuu hieman suuremmalta, mutta se on ehka vain turvotusta). Voisimme vaikka syyttaa tapahtuneesta myslipatukoita tai vaihtoehtoisesti suuria ruoka-annoksia, koska ruoka on aina parin paivan valein syotava loppuun. Toivon, etta kehityssuunta kaantyy painvastaiseksi.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Hiekkaa ja aurinkoa

26h bussissa, oli aika kokemus! Ei kyllakaan tuntunut ollenkaan niin pitkalta ajalta. Nukuin epamukavat mutta pitkat younet ja maisemia oli kiva katella. Ikkunasta nakyi tosin paaasiassa vain hiekkaa, taivasta, pikkupusikoita seka joitakin lehmia, emuja ja kenguruita. Pysahdyspaikan vessanpontossa lillui kolme suurta vihreaa sammakkoa! Olimme loppumatkan lahes keskenamme koko bussissa, koska eipa kovin moni eksy Mt Isaan. Greyhoundin virkailijanainenkin oli hieman hammastynyt "you really are going all the way up to Mt Isa!". Ja onhan tama ollutkin tahan astisen matkamme eksoottisin kokemus. Kuumuus on lahes kasittamatonta ja se, etta taalla todellakaan ei ole paljon mitaan tekemista. Kaikki muut backpackerit, joita hostellissamme on, ovat tulleet tanne toihin, koska tama on oivallinen paikka olla kuluttamatta tienaamiaan rahoja.

Hostellimme (ainoa laatuaan taalla pain) on ihan ok. Hanoista tulee edes jokseenkin viileaa vetta ja torakoitakin on nahty vain kaksi. Ymparilla hyorii hieman erilaisempia ihmisia kuin ennemmin ja loytyy myos paljon aboriginaaleja. Kolme yota saattaa osoittautua pitkaksi ajaksi, mutta minkas teet kun Greyhound ei kulje tasta ohi lauantaisin. Nyt teemme hieman tutkimusta Uluru-retkista, jonne Alice Springsista olisi kiva lahtea. Telttailua ja patikointia siis tiedossa ensi viikolla.