On mulla sittenkin viela sanottavaa!

Sydney on ollut aika erilainen talla kertaa. Hostellimme on hieman kauempana keskustasta, mutta se on tosi kiva ja siisti ja ollaan saatu olla huoneessamme lahes keskenamme. Lisaksi siella on lammitin ja paksut peitot, mita luksusta!

Ostettiin viimeisten paivien kunniaksi pullo Bundaberg-rommia ja sita ollaan tuhottu. Perjantaina maattiin vain sisatiloissa sairauden takia, mutta lauantai oli jo ekstra-aktiivinen paiva. Kaytiin ulkoilmamarkkinoilla Glebessa ja Paddingtonissa, ostin korvikset. Illalla mentiin oopperatalolle tanssia katsomaan ja hienoa menoa oli! Sen jalkeen teki mieli tanssia koko pitka matka loputonta George Streettia. Nahtiin netin mukaan parhaimpia backpackkaajabaareja jne.

Sunnuntaina mentiin Bundabergissa tavatun kaverin kanssa ulos. Saatiin ekassa paikassa ilmaiset ateriat kun ostettiin juomat. Sunnuntai on kannattava paiva! Sen jalkeen mentiin baariin, jossa oltiin ihan ekana kun ensin tultiin Sydneyyn. Silloin paikka ei tuntunut mitenkaan erityiselta (paitsi live-musan osalta), mutta nyt se vaikutti todella kivalta. Jotenkin mielipiteet ilmeisesti muuttuneet matkan aikana. Aikamoisia iltoja molemmat.

Eilen oli pakko menna vihdoin katsomaan milta Bondi Beach nayttaa. Ihan rantakeli ei suosinut: tuuli ja ripeksi, mutta kaveleskely oli kivaa. Se ei nayttanyt ollenkaan silta, milta luulin sen nayttavan. En ole laisinkaan pettynyt. Matkalla tuli todistettua, etta matkapahoinvointi tapauksessani tapahtuu myos kaupunkibussien kyydissa. Taidan ottaa lennolle muutaman pahoinvointilaakkeen.

Tanaan hoidetaan asioita ja ostetaan tuliaisia. Illalla loput rommit. Huomenna lahto klo 21.55. Vahanko jannaa! :)

Enaa viikko jaljella!

Ympyra on sulkeutunut: olemme Brisbanessa. Tosin tanaan suunnataan jo Sydneya kohti, 15.30 lahtevalla yobussilla. Perilla ollaan aamuvarhain klo 6.30. Viimeinen kohtalokas bussimatkamme. Olen naet sairaana ja nena vuotaa aika lailla. Flunssaa tai sellaista. Elinalla on onneksi uusi niskatyyny.

Brisbanessa olemme ehtineet ostaa muutaman uuden vaateartikkelin, koska rahaa nyt viela vahan on. Hupenee kylla pelottavaa vauhtia... Kavimme leikkauttamassa Tanjan hiuksista aivan himpun verran ylivarovaisella kampaajaopiskelijalla, Elina kavi hyppaamassa lentokoneesta ja vierailimme Movie worldissa junamatkan paassa. Tanssimme randomilla clubilla randomien ihmisten kanssa ylimiksatun musiikin tahtiin. Eilen joimme yokahvia eraan Airlie Beach -ystavan kanssa. Taalla on aika kylma, ainakin oisin, ja huoneemme muistuttaa ilmastoltaan kellarikammiota. Muilta osin se on ihan siisti. Taten siis sairaudet.

Sydneyssa jaljella viela viisi yota. Katsotaan mita uutta loydamme jo kolutusta kaupungista. Ainakin oopperatalossa paasemme vessaa pidemmalle. Ja lisaksi niita vuoria. Ehka myos Canberraa, ken tietaa. Tuliaishelvetti odottaa vaistamatta.

Ei tassa nyt paljon muuta sanottavaa enaa ole. Nahdaan viikon paasta! Ainakin joidenkin osalta.

Bundaberg = toita toita toita

Jos oliskin paassyt tanne aikaisemmin niin olis ollut hyva mahdollisuus rikastua. Ollaan oltu taalla nyt 16 paivaa ja joka paiva toissa. Kaikki hostellin (Workers and divers) asukkaat on toissa eika tanne tulevien tarvitse odotella niinkuin Mildurassa oli asioiden laita. Mutta ilmeisesti hostellimme onkin toiden osalta koko Bundyn paras. Muilta osilta en niinkaan tieda. Omistajat ja manageri on kaikki tosi kivoja, mutta tilat on aika rahjaiset. Ainakin meidan asumuksemme, joka on the house. Talossa on ehka noin 30 henkea 7 eri huoneeseen sijoitettuna. Taman lisaksi on olemassa myos unitteja, joista jokaisessa asustaa 8 tai 9 henkea. Heilla on omat keittionsa ja kylpparinsa, talossamme on yhteinen keittio ja kylpparit. Seuranamme asustaa myos hiiria ja joissain huoneissa bedbugseja (onneksi ei mun eika Elinankaan (ollaan siis eri huoneissa)), mutta torakoita ei sentaan ole nakynyt. Tana aamuna ensimmainen paahtaja oli karayttanyt leivanpaahtimeen pujahtaneen hiiren, nam. Oli ilmestynyt sentaan uusi paahdin kun toista tultuani halusin maapahkinavoipaahtiksen.

Vietamme aika lailla ulkoilmaelamaa, koska tyot on suurimmaksi osaksi pelloilla ja asumuksemme on myos aika ulkoilmainen. Jos sattuu tulemaan kylma yo niin ei auta muu kuin varista, ennen kuin paasee tuplaviltityksen alle lampimaan. Yoasusteena on ollut vaihtelemattomasti pitkaa hihaa ja lahjetta seka kaulahuivia. Elinan huone on himpun verran lampimampi, ainakin silloin kun siella kaytetaan lammitinta (muualla ei sellaisia erikoisuuksia ole nakynyt). Koimme taalla myos ehka Australiamme kylmimman paivan, vain 16 astetta. Oli kamalaa. Keskimaarin lampotila nousee kylla paivisin 20 paremmalle puolelle, mutta se nyt ei viela mikaan rantakeli ole. Kukapa olisi uskonut, etta ikina ajattelisin Suomen olevan lammin paikka. Olen naet kuullut huhua helteesta.

Ensimmaiset 8 paivaa oltiin molemmat toissa kesakurpitsalassa. Tyot aloitettiin 6.30 eli sangysta piti nousta noin 5.20. Vahintaankin kymmeneen asti poimittiin ja sitten pakattiin se mita oltiin poimittu. Selkakivut oli vahvasti lasna, koska poimiessa taytyy olla kumarassa jos haluaa saada minkaanlaisia tuloksia aikaan ja lisaksi roudata nopeasti tayttyvaa kesakurpitsasankoa mukanaan rivien valissa. Mutta kipuunkin kylla tottuu ja pakatessa vaan seisottiin pyorivan kaukalon vieressa ja valittiin sielta suoria erikokoisia yksiloita, jotka aseteltiin tietyilla tavoilla niille nimikoituihin pahvilaatikoihin. Jos kuvittelin joskus, etta valkosipulitehtaassa on tylsaa niin miksikohan tata sitten kutsuisi. Valkosipuli oli sentaan nopeatempoista ja vaati sorminapparyytta. Mutta silti kesakurpitsan pakkaaminen oli hyva vastapaino poimimiselle. Parina paivana tehtiin samaa myos jamssin (keltaisia ufon nakoisia kurpitsan sukuun kuuluvia asioita) kanssa. Tuntipalkka oli kesakuun puolella sama kuin valkosipulissa, mutta heinakuun puolella minimipalkat nousivat melkein dollarilla, eli nyt se on melkein $18.50. Toissa kaytetyt vaatteet haisee ja on tahraisia: roskakori niita odottaa kunhan taalta lahdetaan.

Kesakurpitsan jalkeen Elina laitettiin toiseen kesakurpitsalaan/sekalaiseen vihanneksilaan ja minua ollaat heitelty ympariinsa. Ensin olin yhden paivan poimimassa tomaatteja ja kuokkimassa rikkaruohoja maissipellosta. Sitten olin kolme paivaa pakkaamassa bataatteja. Viikonlopuksi paasin eroon farmityosta ja minut laitettiin catering-toihin paikallisiin laukkakisoihin. Perjantaina tehtiin valmisteluja eli lahinna kolmioleipia valmiiksi ja lauantaina oltiin itse tapahtumassa. Se oli hyvin intensiivinen kokemus, 12 tuntia ruokaa ja tarjoilua ja sekoilua. Tuli napsittua paivan mittaan suuhunsa vaikka mita juustotarjottimista ranskalaisiin. Loppua kohden baarin tyypit kantoivat meille myos ilmaisia juomia, mika oli erinomaista siina vaiheessa paivaa. Saatiin myos tuoda hostellille kaikki jamasampylat ja -leivat ja -wrapit. Kylla niita siella arvostettinkin. Backpackaajat rakastavat kaikkea ilmaista. Eilen mentiin viela puoleksitoista tunniksi siivoamaan keittiota ja kantamaan kamoja autoihin. Aikamoista menoa niiden rakattavanauruisten pulleanpuoleisten keski-ian ohittaneiden aussileidejen seurassa. Tanaan sain itselleni pysyvan farmin, jossa saan olla kuinka kauan haluan. Bataatin poimintaa ja pakkaamista. Selka taasen valittaa ja pakarat kramppaa, hip hei. Taman keikan jalkeen ei ehka maataloutta vahaan aikaan talle tytolle kiitos.

Huominen on 16. viimeisin paivamme Ausseissa. Apuaaaaaa! Ihanaa palata kotiin, mutta nain lahdon alla tulee myos lahtoa hylkiva paniikki. Taalla oloon on tottunut jo niin kokonaisvaltaisesti, ettei olisi juttu eika mikaan jaada pidemmaksi aikaa. Luultavasti jaataisiinkin, ellei oltaisi jo maksettu paluulentoa. Nythan me ollaan kaiken farmityon jalkeen (vaaditaan 88 paivaa) saavutettu oikeus toisen vuoden working holiday -viisumiin. Siina mielessa ihan hyva, etta ostettiin jo alunperin meno-paluu lennot (terkkuja aideille ja silleen). Kyseinen toisen vuoden viisumi -mahdollisuus on voimassa ainakin kolme vuotta (tosin sita pitaa hakea ennen kuin eka paattyy), joten meilla on mahdollisuus viela yliopiston jalkeenkin tulla tanne takaisin jos silta sattuu tuntumaan siina vaiheessa. Katsotaan minne elama meita vie.

Aiomme jattaa Bundyn taaksemme ensi viikonloppuna ainakin $1000 rikkaampina (luulis riittavan loppuajaksi) ja suunnata hitaasti Sydneyyn. Ensimmainen pysakki Brisbane tai mahdollisesti Noosa, jos paatamme menna Australia Zoohun (saamme Greyhoundin kilometripassien omistajina ilmaisen sisaanpaasyn) ja ympyramme sulkeutuu. Muista pysakeista ei viela tietoa. Sydneyssa meidan on oltava 24. paiva lauantaina, koska varasimme siksi illaksi liput oopperataloon(!) Bangarra Dance Theatren Of Earth and Sky esitykseen. Kyseinen kokoonpano sekoittaa aboriginaaliperinteita kaikkeen muuhun, tai jotain sinne pain. Odotan tata tapausta kovasti! Syndeysta ehka tehdaan paivaretki Blue Mountainseille, niin sitten ollaan kayty katsastamassa myos vuoristo.

Ai niin! Kaytiin surffitunnilla kun oltiin Agnes Waterissa/1770:ssa. Hauskaa riitti, mutta hemmetti kun se on vaikeaa. Paasin sentaan pystyyn joitakin kertoja, mutta luonnonlahjakkuus en missaan tapauksessa ole. Minua ei selkeastikaan ole tehty meriymparistoon sopivaksi. Nyt on ainakin perusteet hallussa jos myohemmin innostuu asiasta enemman. Surffitunnille hypattiin melkein suoraan bussista ja illalla mentiin sitten loputtomalle kavelyretkelle katsomaan auringonlaskua, jota ei ikina paasty nakemaan. Sen sijaan harrastettiin hieman kalliokiipeilya ja tormattiin pelottavaan villisikaan seka tarvottiin upottavassa rantahiekassa taysikuun valossa. Kartasta ei olisi ollut talla retkella haittaa... Muuta ei niilla kylilla ehdittykaan tekemaan (ei siella paljon muuta tekemista olisi ollutkaan), koska lahdimme Bundyyn heti seuraavana aamuna.

Etenemme taas pian

Osaltani jo yli viikko Airlie Beachia takana, ja aika hyva viikko se on ollutkin. Olimme ensin Ainon kanssa yhdessa kaksi yota ennen kuin paatimme lahtea seilaamaan Whitsunday Ilandseja kahdeksi yoksi. Aino oli oikeastaan paattanyt lahtevansa jo aiemmin mikali kelit vain suosivat. Minut han sai suostuteltua mukaan viime hetkilla. Asiaan vaikutti myos se, etta Elina oli kertonut saapuvansa Airlieen perjantaina, samana paivana kun me palasimme merilta.

Matka oli mukava eika pahoinvointi vaivannut, koska popsin travacalmeja. Vasytti niiden ansiosta kylla ekana iltana aivan mielettomasti ja vetaydyin unille jo joskus kahdeksalta. Hullua. Laivamme oli kohtalaisen pieni ja mukaan mahtui 26 matkustajaa plus kolme miehiston edustajaa. Seilasimme saaria ympari, pysahdyimme Whitehaven Beachille muutamaksi tunniksi ja pariin muuhun paikkaan snorkkeloimaan. Yoksi ankkuroiduimme suojaisiin poukamiin, tosin niissakin tuuli aika lailla. Kylma oli hyvin lasna eika ilman hupparia tullut istuskeltua kannella kuin muutamaan otteeseen. Punkassani oli bed bugseja ja myos sand fliesit paasivat ihooni kasiksi, mika laski retken hienoutta. Muuten oli kivaa ja hienoja maisemia ja erittain maukasta ruokaa. Toisena yona yritettiin nukkua kannella retkipatjojen ja muutaman viltin voimin. Aino onnistui, mina lahdin kylmyytta pakoon otokoiden pariin.

Perjantaina oli sitten saapumisten ja lahtemisten paiva. Aino lahti menemaan Rainbow Beachia kohti samalla bussilla kun Elina saapui pohjoisesta pain. Nakivat siis bussipysakilla kymmenisen minuuttia. Minulla vaihtui sujuvasti matkakaveri. Elinakin halusi lahtea omalle purjehdusmatkalleen, joten paatin jaada hanta odottelemaan tanne. Odottelu ei ollut kovinkaan vaikeaa, koska onnistuin hankkimaan itselleni viihdyttajan jo ensimmaisena iltana. Myos hostellimme luonne on aika avulias seuran puolesta. Elinan takaisin tultua kyhasimme kokoon suunnitelman.

Saimme vihdoin toita, joiden pitaisi alkaa ensi maanantaina. Paasemme eraan Bundabergin working hostelliin kautta jalleen kasvisten pariin. Katsotaan mita siita talla kertaa tulee. Noin nelja viikkoa meilla on viela mahdollisuus siella viipya, ennen kuin pitaa suunnata Sydneya kohti. Taalta lahdemme tana iltana yobussilla ja menemme yhdeksi paivaksi Town of 1770 surfaamaan (jos saa sallii), koska sita ei olla vielakaan kokeiltu kaiken taman Australian aikana. Olisi aikamoista, jos se jaisi taysin valista. Sitten lauantaina bussittelemme lyhyen matkan sielta Bundabergiin ja katsomme, mita siella on tiedossa. Vahintaan viikko meidan on viivyttava.

Jalleennakeminen

Ja tassahan kavi nyt niin, etten voinut menna wwoofilaan, koska edelliset wwoofaajat olivat tulleet kipeiksi ja siksi pyysivat, etta voisivat viipya pidempaan. Minulle tarjottiin hyvitykseksi heidan Townsvillen asuntoa, jossa voisin oleilla ilmaiseksi muutamia paivia, mutta en halua enaa kylla jaada tanne ilman tekemista. Nahty ja silleen. Soitin viela myos Ayrin backpackereihin ja yhdessa sanottiin, etta mahdollisesti keskiviikkona olisi joku lahdossa ja saattaisin paasta sinne. Taalla on turha odotella, koska tulisin vain hulluksi. Lahden siis bussittelemaan muutaman tunnin paasta Ainon peraan Airlie Beachiin. Sielta voin sitten vaikka hamuta uusia wwoofiloita tms.

Eilinen ilta oli aivan kamala ilman Ainoa. Karsin vieroitusoireista enka voinut keskittya mihinkaan. Sain uusia huonekavereita ja juttelin muutamille muillekin yksiloille, muttei niista ollut lohtua. Yksinaisyytta ei vaan osaa kasitella 9 kuukauden 24h seuran jalkeen. Tanaan on siis taas ilon ilta!

Hei hei Cairns. Hei hei Aino.

Kaikki hyva loppuu aikanaan. Cairnsista ja Njoy -hostellista alkoi tulla meille jo koti. Vietimmehan siella sentaan kolme viikkoa miinus road trip. On vaikea uskoa kuinka syvasti siina ajassa voi sotkeutua ihmisiin. Australia vaan vie meita koko ajan uusiin uskomattomiin tilanteisiin.

Lahdimme keskiviikkona aamubussilla hyvin nukkumattoman yon jalkeen kohti Mission Beachia. Matkassa meni vaivaiset kaksi tuntia ja olimme taysin valmiita paivaunille. Paikka oli pieni ja sademetsaisan rauhaisa. Hostelli puhdas ja tunnelmallinen ja ranta tosi lahella. Paaasiallinen tekemisemme tassa kohteessa oli laskuvarjohyppy. Olimme suunnitelleet sen tekemista jo kylla hyvan aikaa, mutta lopulta paatimme yhdella rykaisylla, etta nyt se tapahtuu. Varasimme hypyn seuraavalle aamulle ja yritimme olla ajattelematta sita ja puhumatta siita aina viime hetkiin saakka. Onnistuimme yllattavan hyvin. Ei siis jannittanyt etukateen yhtaan.

Aamulla meidat haettiin hostellilta ja bussitettiin tukikohtaan jonnekin keskelle ei mitaan. Siella jouduimme odottelemaan ehka tunnin, koska meidat sijoitettiin toiseen hyppaavaan ryhmaan. Sitten tutustuimme tandem-partnereihimme, jotka pujottivat meidat valjaisiin ja selittivat banaaniasennoista ym. tarpeellisesta. Sain parikseni Igorin, Aino puolestaan Brandonin. Molemmat sellaisia tapauksia, ettei ihan normielamassa haluaisi selkaansa roikkumaan. Tassa tapauksessa kuitenkin ihan tarkoitukseen sopivia. Meidat pakattiin tiukasti lentokoneeseen ja lahdimme muitta mutkitta nousemaan kohti 14000 jalkaa. Matkalla Igor kiinnitteli erinaisia remmeja erinaisiin paikkoihin ja jutusteli niita naita. Meita oli koneessa 5 tandemhyppyparia seka 2 yksin hyppaavaa henkiloa. Mina ja Igor oltiin viimeinen pari tandemlaisista ja oli hienoa katsella kun muut vain yhtakkia alkoivat katoilla tyhjyyteen. Sitten pian mekin kiikuttiin koneen reunalla (Igor keikkui, mina olin jo yli reunan) ja humpsahdettiin villiin kierrepudotukseen. Tasaus tahtikuvioasentoon ja minuutin verran vapaapudotusta. Aika mahtavaa! Maisemat oli niin huikeita ja valissa pelkkaa ilmaa. T-paidassa ja shortseissa oli vahan kylma siina viimassa, mutta eipahan kamalan kauan tarvinnut siita karsia. Posket lepatti ja mulla alkoi korviin sattua painevaihtelut. Varjo auki ja oli jo helpompaa hymyilla. Liidettiin edes takaisin ja vahan kieputeltiinkin ja sain myos omakohtaisesti ohjata varjoa. Jaloista alkoi verenkierto vaheta remmien ansiosta, mutta se ei paljon haitannut. Kaikki muut oli jo kaukana alhaalla, en paljon ehtinyt niita hypatessa nahda. Laskeutuminen tapahtui rannalle hiekkaan hyvin tasaisesti. Iloa riitti!

Vahan tuli jalkikateen paha olo ja korvaani koski koko loppupaivan, mutta menimme taas paivaunille ja sielta heratessa elo oli jalleen palautunut normaaliksi. Hyppykin tuntui jo aika kaukaiselta asialta. Paljon muuta emme paatyneet tassa kylassa tekemaan. Ostin puhelinkortin, koska meilla ei ollut kuuluvuutta, ja arsyynnyin puhelinkoppiin. Yritin soitella working hostelleihin uudemman kerran, mutta paasin lapi vain muutamaan. Ei enaa puhelinkoppeja mulle kiitos... Kavelimme/istuimme rannalla ja purimme Cairnsin muistoja (se on loputon suo).

Seuraavaksi kohteeksemme valikoitui Townsville, koska se oli suurimman nakoinen paikka kartalla vahaan aikaan. Ja kiitettavan kokoinen se onkin. Tosin aivan hammentavan autio jostain syysta. Ihmisista nayttaa olevan pulaa. Hostellimme on tyhja ja saimme jakaa huoneen keskenamme. Eilen kavelimme keskustan paakadulla, joka on remontissa, eika siella vahaisemmasta tilasta huolimatta ollut paljonkaan ihmisia. Tanaan vahan enemman, koska on joku markkinan tapainen menossa. The Strand -katu rannalla sentaan houkutteli ihmisia lauantaipaivan viettoon. Se on mukavannakoista aluetta ja kavelytilaa riittaa. Olimme siella myos edellisena iltana nauttimassa elamasta. Meinasimme kiiveta paivalla kaupungin keskella olevalle kukkulalle, mutta kun lahestyimme sita totuus loi pain kasvoja: mahdoton yritys. Liian jyrkka, liian aurinkoista ja lamminta, liian vasynyt olo. Menimme sen sijaan Queens Gardeniin.

Soittelin working hostelleihin Ayrissa ja Bowenissa ja tilanne oli siella se, etta toita kylla riittaa ja senpa takia kaikki hostellit ovatkin taysia. Otin yhteytta myos yhteen wwoofilaan, ja sielta tulevat huomenna Townsvilleen juttelemaan kanssani asiasta. Toivottavasti paasen sinne heti kattelyssa. Kyseinen paikka on sokeriruokotila Ayrissa ja se on varmasti hyva paikka kytata toita ja hostellipaikkoja kylilla. Varmasti viikon ainakin viivyn.

Aino lahtee tanaan Airlie Beachiin, joten tiemme eroavat, yhyy. Olemme kaikki omillamme. Elinasta kuulimme viimeisimpia uutisia sen verran, etta han on lahtenyt Darwinista torstaina road trippaamaan itarannikkoa kohti. Sanoi, etta ehka 6 paivaa menee. Mahdollisesti saa minut pian kiinni, ellei jaa jumittamaan johonkin. Aino ja Elina eivat luultavasti enaa tapaa toisiaan talla mantereella. Emme kylla mina ja Ainokaan, ellei wwoofaussuunnitelmani epaonnistu ja ellen siten lahde heti perassaan huomenna. Airlie Beach olisi viela hyva kohde, koska se on sentaan kauriin kaantopiirin ylapuolella ja lampotilojen ei pitaisi laskea liian alas, vaan pysytella turvallisesti 20 ylapuolella. Missakohan etelassa menee se raja, jolloin Suomessa alkaa olla lampimampaa kuin taalla? En halua joutua sinne.

Cape Trib Road Trip

Elina lensi takaisin Darwiniin ja pitkan Cairnsissa jumittamisen jalkeen Tanja ja Aino paattivat lahtea sademetsaan. Matkaan haalittiin tietysti myos miesseuraa, talla kertaa amerikkalainen runoilija/viinihorho. Hanesta tuli kuski viisipaivaiselle autonvuokraussessiollemme. Mina toimin kartanlukijana ja Aino oli telttavastaava. Saimme nimittain eraalta hostellilaiseltamme lahtopaivan aamuna lainaan teltan, mika oli suurenmoinen onnenpotku: ei tarvinnut nukkua kolmestaan pienoisessa ford focuksessa. Yksi takaisku asiassa havaittiin kun avattiin telttaa ensimmaisena iltana: tukikepit puuttuivat. Mutta eipa hataa, telttavastaava keplotteli teltan roikkumaan puusta ja nurkkiin kivia painoksi. Onneksi oli melkeinpa 6 hengen teltta, niin pienoisen litistymisen jalkeenkin meille jai viela tilaa. Makuupusseja emme edelleenkaan omista, mutta kavimme sentaan kirpparilta ostamassa kaksi peittoa, toisen alle ja toisen paalle. Ei mitaan maailman hyvaunisimpia oita. Ruokana oli vain kylmia asioita, eniten taisi menna leipaa, maapahkinavoita ja banaania. Goonia oli perinteisesti tietenkin myos.

Matka ei suuntautunut Australia-mittapuulla kovinkaan kauas, mutta monenlaista luontoa ehdittiin nahda. Ensimmaisena paivana ajelimme rannikkoa ylospain ja vierailimme erinaisilla rannoilla. Naihin kuului esim. Trinity Beach, jossa kaveleskeltiin ja loikoiltiin. Pohjoisen rannat olivat aivan eri laatua kuin mitkaan aiemmin kohtaamamme. Sademetsa muuttui suoraan mereksi, valissa vain levea tasainen kaistale vaaleaa hiekkaa nousuvetta varten. Telttailu tuntui olevan kiellettya joka puolella yleisilla rannoilla, joten kuskimme yritti paikallistaa meille suojaista paikkaa nakopiirin ulkopuolelta. Nain paadyimme mahdottomille hiekkateille ja automme oli tasta hyvin kiitollinen kaikessa valkoisuudessaan. Paadyimme pystyttamaan leirimme kivisen rannan tuntumaan nakoetaisyydelle Oak Beachista. Nakymat olivat hienot ja nautimme niista kuun loisteessa rantakivilla. Nukkumaan mentiin aikaisemmin kuin miesmuistiin.

Harvinaisen huonosti levanneina nousimme uuteen rantojen tayteiseen paivaan. Ajoimme ensin Port Douglasiin, jossa kohtasimme paljon urheilevia ihmisia seka kookospahkinoita. Puissa kiipeilevan kuskimme ansiosta yksi pahkina lahti matkaamme myohempaa rikkomissessiota varten (ja hyvaa se olikin!). Vierailimme Mossman Gorgella ja tutkimme muutamia maisemaisia reitteja vahan enemman sisamaassa. Loysimme loputtomasti sokeriruokoa (jota on myos mukava pureksia) ja saalittavan pienen sotamuistomerkin. Sitten takaisin rantatielle ja yllatys yllatys lisaa rantaa. Lossilla Daintree-joen yli ja kiemurtelevalle vuoristotielle, jossa pysahdyimme katselemaan mahtavia nakoaloja ja kiertamaan puusta rakennetun kavelyreitin keskella sademetsaa. Ah sita intensiivista metsatuoksua ja niita otokoita! Haisimme raikkaasti hyonteiskarkotteelle. Yoksi paadyimme Cow Bayhin, joka oli aivan taydellinen paikka. Telttailu kielletty ja lisaksi krokotiilijorpakko vieressa, mutta emme antaneet sen haitata itseamme. Jannitysta ei siis ainakaan puuttunut. Muutamia kalastelijoita ja muitakin vierailijoita nakyi laheisyydessamme hengaavan, joten odottelimme hamaraa ennen kuin taiteilimme teltan pystyyn. Nuotio rantaan ja siina istuskelemaan kunnes nousuvesi sen vei. Nukkumamaasto oli hieman edellista pehmeampi, joten tuli nukuttua reilusti yli auringonnousun. Peseytymismahdollisuus minivirrassa krokotiilisuvannon ja meren valissa. Rypevia naisia, jiihaa.

Kolmantena paivana vuorossa oli itse Cape Tribulation. Kiemurtelevat tiet kiemurtelivat yha kauemmas sivilisaatiosta, tosin samalla myos turistien luo. Kavimme kavelemassa lisaa sademetsareitteja ja rantaa. Taydensimme hieman ruoka-/goonivarantojamme ja ajoimme lounastamaan Bloomfield Trackia niin kauas kuin menopelillamme paasi, eli siihen saakka kunnes vastaan tuli joki, josta paasi yli vain 4WD:lla. Takaisinpain tullessamme aloimme metsastaa uutta leiriytymispaikkaa, mika osoittautui hankalaksi, koska emme halunneet maksaa siita. Lopulta palasimme takaisin kotoisaan Cow Bayhin nukkumaan. Siella sattui pieni valikohtaus paikallisten henkiloiden kanssa. Joku kavi repimassa telttamme alas silla aikaa kun istuimme rannalla, mutta kun menimme puhumaan asiasta, he eivat ainakaan tunnustaneet mitaan. Sanoivat vain, etta kylla taalla voi telttailla, kunhan on tarpeeksi kaukana ajotiesta. Eipa siina sitten mitaan. Vahan arsytti kylla, mutta paasimme siita akkia yli (nuotio ja gooni), vaikka yksi heidan koiristaan kavi viela kaiken lisaksi syomassa loput suklaakekseistamme.

Suunnitelmaton retkemme jatkui seuraavana paivana kohti uusia nakymia. Kavimme ensin Daintree Villagessa, mutta se ymparistoineen osoittautui hyvin tylsamieliseksi paikaksi, joten paatimme ajaa vahan kauemmas sisamaahan, Tablelandseille. Kyseisesta paivasta tulikin kaikista autoilun tayteisin. Ajoimme vuorien keskella Mount Molloyn ja Mareeban ohi Athertonia kohti. Matkalla pysahdyimme ostamaan muutamia kasviksia suoraan farmilta, minka ansiosta soimme paremmin kuin aiemmin. Etsiskelimme mielenkiintoisia paikkoja Lake Tinaroon ymparilta ja kyllahan niita loytyikin. Oli Danbulla Forest Drive, Mobo Creek Crater ja Cathedral Fig Tree. Leiriytymispaikat maksullisia. Vielakaan emme tormanneet kasuaariin, mika oli suunnaton pettymys. Siispa eteenpain ekstrakiemurtelevaa vuoristotieta Gordonvaleen pain. Pahoinvointi alkoi hiipia kartanlukijan luihin ja ytimiin kuskimme ajotyylin ansiosta. Paadyimme Goldsborough Valleyhin ja Wooroonooran kansallispuistoon johtavalle sivutielle ja leiriydyimme Mulgrave joen viereen. Nakopiirissa ei ollut telttailukieltokylttia, mutta mita luultavimmin se ei ollut sallittua. Tama oli edellista enemman puskaa, joten elo kavi hieman jannittavammaksi. Naimme ainakin kolme suuren suurta hamahakkia ja kuulimme vaikka minkalaista rapinaa. Pelottelimme itseamme viela lisaa puhumalla hyokkaavista villisioista ja lopetimme goonivarantomme nuotion aaressa. Keskiyouinnillekin uskaltauduimme, koska krokotiilit eivat kykene ylankoalueisiin.

Aamulla vasynyt heratys kello kahdeksan ja takaisin Cairnsia kohti. Matkassa ei kauan nokka tuhissut ja hostellilla meidat otettiin vastaan aivan kuin olisimme tulleet kotiin. Jumittaessa viikon tutustuu aika hyvin ihmisiin. Kavimme vahan pesemassa autoa, koska hiekkateilla ajo tietenkin taas kielletty sopimuksen mukaan, ja jotta kukaan ei kiinnittaisi huomiota pieniin maalivaurioihin puskurissa. Sitten nukuimme 4 tunnin paikkarit ja lopulta soimme hyvin (kuskimme on myos hyva kokki). Retki oli hieno ja onnistunut eika tullut edes kalliiksi, eli kannatti todellakin lahtea.

PS. Oli mulla synttaritkin tuossa viikko sitten. Sain kahdet juhlat, koska Elina lahti synttaripaivanani ja halusimme siis juhlia yhdessa jo sita edeltavana iltana. Kaytiin ensin paivalla kasvitieteellisessa puutarhassa Herra Amerikan ja Herra Hollannin kanssa ja hauskaa oli. Sitten Herra Amerikat valmistivat meille ekstraherkullista kasviscurrya ja salaattia ja Aino ja Elina tekivat omenakaurapaistosta seka huippua suklaakakkua. Ilmapallojakin oli ja tahtisadetikkuja ja minut pakotettiin pelaamaan goon pongia. Hopotettiin ja ylisyotiin ja sain myos Tarot-ennustuksen hostellissa majailevilta iakkaammilta New Age -horhoilta. Hyva paiva kaiken kaikkiaan. Syntymapaivani alkoi hienosti silla, etta siivooja tiputti vahingossa ylasangyn laudan suoraan paahani. Korva karsi hieman, mutta saatiin siita hyvasta ilmaiset juomat. Kavin kavelylla ja paadyin keskustelemaan rannassa eraan puoliaboriginaalin kanssa. Illalla lahdimme Ainon kanssa ulos tanssimaan. Tulikin tanssittua ja koettua kaikenmoisia lahentely-yrityksia. Tormasimme myos kahteen suomalaiseen mieheen, joiden kanssa hengasimme kansallisvelvollisuudesta yon loppupuolen. Ei niista muuten ollut mihinkaan.

PPS. Suunnitelma on edelleen auki. Toita ei ole loytynyt ja vaikka paatettiin jo, etta mennaan sitten taas wwoofaamaan, niin ei sekaan onnistunut. Soiteltiin loputtomaan maaraan paikkoja ja kaikilta tuli vastaukseksi ei nyt. Joko siella oli jonoa, ei tyota juuri nyt tai hostit olivat/olivat lahdossa matkalle. Hylkasimme siis sen mahdollisuuden ainakin nyt hetkeksi. Odotellaan mita taman paivan jumituksesta kehkeytyy.

Kuukauden matkakertomus

Lansirannikko on nyt takanamme ja olemme selvinneet takaisin itarannikolle 7 kuukauden jalkeen. Lannessa kaikki oli toisin. Mita ylemmas menimme sita vahemman oli ihmisia, vahemman kauppoja ja niissa huonot valikoimat, vahemman hostelleita, joissa myos huomattavasti kalliimpi hintataso. Enemman aukeaa maastoa ja autioita rantoja, ja mika parasta, paasimme lopulta takaisin lammon huomaan.

Edellinen entry taisi jaada aika pitkalti Dongaraan, ekaan wwoofilaan (keksin juuri uuden sanan, hip hei). Siirryimme sielta siis muutamien kymmenien kilometrien paahan Greenoughiin, toiseen wwoofilaamme. Edellisista tiedoista poiketen paikka ei ollut kovinkaan oliivipainotteinen oliivitila. Oliivipuita kylla riitti pitkin peltoa, mutta nuorehkolla pariskunnalla oli molemmilla muita toita. Oliivit siis vain sivubisnes. Isanta oli jonkinlainen veneen/muun korjaaja ja emanta vankeja opettava taiteilija. Talo oli siis aika taynna taidetta. Lapsia loytyi yhden sijaan toinenkin, poika 10v. ja tytto 8v. Kaksi hassua koiraa, monenlaista lintua ja syotavaksi tarkoitettuja lampaita seka kaksi lehmaa. Saimme asua erillisessa peltisivurakennuksessa, jossa he itse olivat asuneet 10 vuotta ennen kuin rakensivat paremman isomman talon korkeammalle kohdalle makea. Oli kiva saada omaa rauhaa. Tyohomme kuului pensasaidan kitkeminen, kanahakin painojen siirto, aidan pystytys seka kivisen pellon raivaaminen. Lasten kanssa pelailtiin, rakennettiin majaa, poika opasti meita monkijalla ajossa ja tytolle opetin muutaman kappaleen pianoa. Saatiin myos kyyditysta monkijoilla rantaan, jossa oli hurjat aallot ja yksi kuollut delfiini. Matka oli hyvin kuoppainen ja risuistakin meinasi tulla pain nakoa. Saatiin siella kokeilla myos pienta romuisaa kuorma-autoa kivien ajossa ja Ainokin ajoi (haha)!

Greenoughilaisille oli tulossa kaksi uuttaa wwooferia ja he ehdottivat meille uutta paikkaa tuttujensa luona Kalbarrissa. Niinpa lahdimme bussittelemaan sita kohden. Harmi oli ainoastaan se, ettemme nain ollen ehtineet oliivinkeruuseen. Toisaalta uusi paikka oli entistakin kivempi. Tama perhe koostui aidista, joka oli raskaana, isasta, joka oli kalastaja ja puolet viikosta poissa kotoa, seka kohta 6 v. kaksostytoista. Lisaksi oli kaksi koiraa, toinen suuri ja uskomattoman hoopo, toinen suloinen minipieni. Saimme myos heilla asua erillisrakennuksessa sisapihan tuolla puolen. He eivat olleet varsinaisia wwoof-hosteja viela, mutta suunnittelivat ryhtyvansa siihen tulevaisuudessa. Talon vieressa sijaitsi perheen omistama Rainbow Jungle -lintutarha ja ulkoilmaelokuvateatteri. Ylakerran isolta parvekkeelta oli huumaava nakyma suoraan merelle. Ekana paivana jouduimme yllattavaan tilanteeseen, kun aiti yhtakkia sanoi luulevansa, etta hanella on keskenmeno. Lahdimme Elinan kanssa ajamaan hanta Geraldtoniin sairaalaan, jonne han oisi kylla muutenkin ollut menossa. Aino jai kotiin ulkoiluttamaan koiria. Matkalla olonsa kuitenkin parani ja lopulta kaikki oli onneksi hyvin. Tyot tassa wwoofilassa olivat enimmakseen kodinhoidollisia, pesimme ikkunat, siivosimme lattiat ja parvekkeen, pesimme pyykkia ja lopulta paasimme takaisin kitkemaan puskaa, nam. Alkaa olla kitkeminen jo aika hyvin hanskassa. Yhden paivan olimme myos lapsenvahteina kauhukaksosille. Ei ne oikeesti olleet kamalan pahoja, mutta toinen puhui taukoamatta ja toinen villitsi toista jahtaussessioihin. Leivottiin vapun kunniaksi munkkeja ja nautittiin valmistamaamme simaa. Kummatkaan eivat olleet taydellisen onnistuneita... Kavimme myos muutaman kerran uimassa aika villisti aaltoilevalla rannalla ja keskustassa katsomassa pelikaanien ruokintaa. Pelikaanit eivat tosin suvainneet saapua paikalle, joten siella ruokittiin vain lokkeja. Vikana paivana lahdimme lintutarhan land cruiserilla kansallispuiston maisemiin. Ratinaa ja tarinaa riitti ja nahtiin hienoja maisemia. Matkalla takaisin alkoi olla hieman kylma, kun aurinko laski eika autossa ollut sivuikkunoita.

Kalbarrista sitten bussilla Denhamiin, joka oli aivan lahes olematon paikka. Yhden paivan siella vietimme ja se riitti aika hienosti. Sielta seuraavana paivana paivakaynnille Monkey Miaan, jossa joka aamu ruokitaan delfiineja. Delfiinit sentaan olivat paikalla, vaikka ruokinta olikin saavuttuamme jo paattynyt. Siella sitten istuskeltiin rannalla ja pulahdettiin myos uimaan. Illalla Greyhoundilla eteenpain kohti Coral Bayta.

Coral Bay oli kokonaisuudessaan pelkka turistikohde, mutta pieni sellainen ja siella oli mukava viettaa kunnon lomaa. Ningaloo Reef koralliriutta alkoi aivan rannan laheisyydesta, piti vaan heittaa snorklausvehkeet niskaan ja uida joku sata metria merelle pain. Se oli hienoa se! Kahtena paivana menimme itsenaisesti snorklailemaan ja yhtena paivana lahdimme ulommalle riutalle retkelle. Muut veneessa olijat sukeltelivat ja me + tanskalainen stalkkaaja ystavamme (seurasi meita Denhamista ja lopulta paatyi samaan hostellihuoneeseenkin) snorklasimme. Kavimme kahdessa eri kohdassa riuttaa, toisessa nakyi kilppareita ja toisessa riuttahaita plus aareton maara erilaisia kaloja. Lentsikalla meille paikallistettiin myos Mantarauskun (en ole varma suomenkielisesta nimestaan) sijainti ja hyppasimme joukkiona uimaan sen hannilla. Onnistunut reissu, vaikka merisairaus alkoi, hemmetti viekoon, hienoisesti vaivata. Rannallakin tuli muuten loikoiltua. Vietimme taalla muutaman ekstrapaivan koska Greyhound haluaa lansirannalla ajaa tata reittia vain kolme kertaa viikossa...

Seuraava kohde oli luonnollisesti Broome. Olin kuullut paikasta paljon hyvaa, mutta odotukseni eivat ehka ihan toteutuneet. Ehka olen vain nahnyt jo liikaa ollakseni kamalan innostunut edellisia muistuttavasta uudesta paikasta Australiassa. Mutta hostellimme oli kylla parhaimmasta paasta vierailemiemme paikkojen joukossa. Broomen kuulu Cable Beach oli kylla hieno ja erilainen, se taytyy sanoa. Uimaan ei uskallettu menna pistelijoiden takia, vaikka uimavalvojan liputkin siella heiluivat. Nahtiin mahtava auringonlasku ja vaeltavat kamelijonot ja ajettiin ehka rattoisimmassa paikallisbussissa ikina. Kaytiin katsastamassa keskustan China Town, joka ei ollut kylla lahellakaan sita, mihin nimi viittaa, mutta loysinpa ainakin kauan etsimani mekon. Parasta Broomessa oli se, etta sielta loytyi taas kauan kaipaamamme Coles ja Woolworths supermarketit. Vihdoinkin halpoja tuoreita hedelmia ja vihanneksia! Ja tietysti halpaa pastaa. Eihan me enaa oikein muuta syodakaan, kun rahat on vahan vahissa...

Broomesta lennettiin Darwiniin, koska lentamalla paasi noin satasen halvemmalla kuin bussilla ja matka-aika lyheni ehka noin 1000%. Eipa ole ikina ennen tullut mentya lentokentalle kavellen: sinne oli hostelliltamme vain pari sataa metria. Darwinista olin kuullut kaikenlaista ei niin hyvaa, mutta se oli lopulta yksi parhaimmista paikoista Australiassa. Siella oli jotenkin todella hyva tunnelma ja kaupunki oli hyvin jarjestetty ja varikas ja eloisa (myos actionia, mika auttaa aina). Ilmasto oli aika hikinen, mutta se nyt ei ollut mitaan uutta. Kaytiin mielenkiintoisessa museossa ja puistoissa ja uimassa aaltoaltaassa (krokotiilit estaa uimisen lahes kaikkialla luonnossa) seka kiertelemassa iltamarketeilla. Mentiin myos yhdeksi paivaksi kansallispuistoretkelle. Siella kaytiin ensin jokiveneilylla krokotiilien seassa ja krokotiileja hyppyytettiin vedesta lihakimpalaiden avulla. Nahtiin 6 metrisen hirmun dinosaurushampaat aika lahelta. Sitten kaytiin katsomassa 3 eri vesiputousta, joissa kahdesta sai uiskennella (ne oli korkealla kukkulalla, jonne krokot ei paase kiipeamaan). Ihanaa makeaa vetta pitkasta aikaa (oisko sitten Murray-joen) ja kauniita maisemia (tosin myos aika monta ihmista samassa vedessa...). Matkalla kokeilimme didgeridoon soittamista (ei onnistunut) ja meille kerrottiin kauhutarinoita krokotiilien syomista ihmisista. Ai niin ja opas hyppasi yhtakkia autosta ulos ja nappasi liskon tien reunan puusta. Kaikkea kanssa. Hostellillamme oli paras ilmainen aamupala koskaan: se sisalsi aivan kaikkea (paitsi suolaista leivan paalle, mutta se nyt olisi jo aivan liian epaaustralialaista) ja heilla oli myos ilmainen pyykki, mahtavaa!

Rahoituksellisista syista lensimme myos valin Darwin-Cairns ja taalla sita nyt ollaan. Saavuttiin torstaina ja ollaan ehka vahan jumissa. Kaytiin matkatoimistossa tiedustelemassa pakettihintoja asioista, joita haluaisimme viela tehda. Niihin kuului pohjoisen Cape Tribulation, Great Barrier Reef, laskuvarjohyppy, Whitsunday Islands purjehtiminen ja Frazer Island retkeily. Todellisuus on valitettavasti talla hetkella se, ettei rahat riita eika toita ole viela loytynyt. Ollaan soiteltu Innisfailiin ja Ayriin, jotka on tassa aika lahella ja joissa pitaisi olla hedelmaa. Ei kovin lupaavalta ole kuulostanut. Saa nahda kuinka kay. Suunnitelmamme ovat ehka kohta myos vahan eriavat, koska Ainolla on enaa kuukausi aikaa, Elina haluaisi mahdollisesti takaisin Darwiniin ja mulla on vahiten rahaa. Ajattelin tanaan soitella wwoofiloita lapi ensin tuolta pohjoisesta pain, jos vaikka sattuisi samalla paasemaan sinne Cape Tribulationin laheisyyteen ja viidakkoon. Tunnelmat on kireat ja tylsistyn, koska ei ole tekemista. Ostin sentaan nettiaikaa taksi paivaksi, muuten olisin hajoillut aivan taydellisesti.

Ai joo, selitys: kengurun elama ei ole edennyt pitkaan aikaan, koska nettiyhteyksista on ollut vahan puutetta/ne ovat maksaneet aivan liikaa, mutta nytpa tassa kunnon rykays. Olkaa hyvat!

woof woof

Eli siis wwooffataan ja kivaa on. Paikka sijaitsee Dongaran pikkukylalla ja kyseessa on elakelainen pariskunta, jotka on muuttaneet joku 100 vuotta vanhaan taloon ja kunnostaneet sen. Tyona olemme raivanneet takapihan joelle viettavaa rinnetta kuolleista puista ja risuista ja seurauksena olemme naarmujen peitossa (ei tietenkaan voi pitaa pitkia lahkeita ja hihoja kun on kuuma), mutta saaneet aikaan myos suuria tuloksia, kuten jumalattoman risukasan. Ruoka on hyvaa ja sita syotetaan paljon (+ jalkkaria) ja myos muu vapaa-ajan ohjelma on ollut viihdyttavaa. Joka paiva kayty uimassa, kuunneltu tarinoita (Denise on valilla vahan liiankin puhelias...), pelailtu lautapelia ja wiita ja katsottu telkkarista stand uppia ja Dr Who'ta. Kaytiin myos yksilla Denisen ystavan jarjestamilla enjo-kutsuilla (vahan niinku tupperware), jossa hilpeasti tarjoiltiin kuohuviinia ja muuta mukavaa. Seuranamme on myos yksi saksalainen poika, joka on aika huvittavan koominen valilla.

Matka jatkuu keskiviikkona (eli oltiin lahes viikko taalla) Geraldtoniin, jonne saamme Grahamilta kyydin. Sielta meita tulee noutamaan seuraava wwoof-emantamme, joka asuu jossain siella lahistolla. Tama paikka on oliivitila, jossa myos monenlaisia elaimia (lehma, lammas, vuohi, koira, lapsi jne.). Saa nahda mita tyotehtavamme siella tulee sisaltamaan ja jatkuuko lihotuskuuri.

Taman jalkeen pidamme luultavasti hieman taukoa wwooffauksesta ja siirrymme hetkeksi tarkastelemaan lansirannokon mielenkiintoisia kohteita. Sitten varmaan takaisin tyonhakuun. Parempi olla tekematta liian tarkkoja suunnitelmia.

WA

Olemme tyottomia kurjimuksia, mutta Perthissa on silti kivaa.

Road trippimme Adelaidesta oli viiden paivan pituinen, hieman kylma telttainen ja kuuma autoinen seka likamahmainen. Makuupussittomuus ottaa valilla veronsa, mutta onneksi on pitkia housuja paitoja lakanoita. Ruokavalio oli aika pastapainotteinen. Naimme paljon levahdysalueita, muutaman kansallispuiston seka yhden merileijonan. Seura oli iltaisin hupaisaa, paivalla vasynytta. Ja paasimme perille Albanyyn.

Albanyssa viihdyimme muutamia oita. Ensimmainen nyt oli pakollinen, koska tultiin sinne illalla. Toinen oli suunnitteluun varattu ja kolmanneksi jaimme, koska bussi Perthiin lahtee aamuisin kahdeksan aikaan emmeka olleet varautuneet siihen tarpeeksi ajoissa. Albanyssa ei juurikaan ollut mitaan. Olisimme mahdollisesti halunneet menna Walpoleen tekemaan tree top walkin, mutta sinne paaseminen autottomana osoittautui suunnattoman vaikeaksi. Eli tulimme suoraan Perthiin.

Perth on mukava kaupunki, bussit keskustassa ovat ilmaisia ja saa suosi meita eiliseen asti. Hostellimme on hyvin toimiva ja asukit ystavallisia. Jo ensimmaisena iltana meidat vedettiin juomapeliin, mutta vasta toisena iltana leikki osoittautui kohtalokkaaksi joidenkin meista osalta. Sunnuntaina kavin hostelliporukan kanssa rantaretkella city beachilla ja meri vei aurinkolasini. Puistot on nahty ja kirjasto seka monia katuja. Eilen illalla tarvottiin Elinan kanssa kylmyydessa tapaamaan virolaista Mildura-kaveria Northbridgeen. Ei paasty baariin ilman passeja, joten mentiin kebab-paikkaan kahville. Takaisin kotiin piti juosta kylmyyden takia.

Toita on ahdistavan vaikea loytaa eika tieda oikein pitaisiko jaada tanne kauemmaksi aikaa etsimaan vai siirtya muualle. Illalla aiotaan joka tapauksessa soitella wwooffauspaikkoja lapi. Taalla vissiin oleskellaan viela ainakin muutama paiva.

Paasiaisretkeilya

Great Ocean Road ja muutama muukin maisema nahty. On istuttu bussissa, kiivetty vuorille, ryomitty luolissa, lennetty helikopterilla ja ratsastettu. Ehka siina kaikista tarkeimmat. Ah ja saatu ehka matkan parhaat sapuskat. Nahtiin myos roykkioittain koaloita ja kenguruita lahietaisyydelta, etta eipa tartte niitakaan enaa metsastella.

Kangaroo Island saa nyt jaada valiin, koska sinne paaseminen on niin kallista ja muutenkin se vaikuttaa aika samanlaiselta paikalta verrattuna niihin, joissa ollaan juuri oltu. Loysimme itsellemme kyydin Western Australiaan ja paatimme kayttaa tilaisuuden hyvaksemme. Lahdemme tanaan ajamaan kaukaisuutta kohti seuranamme muutamia muita. Matkassa on kaksi autoa, jotka omistaa englantilainen ja saksalainen poika. Toiseen tungetaan meidat ja toiseen menee kaksi ranskalaista poikaa ja yksi belgialainen tytto. Matkalla yovytaan teltoissa ja sen sellaisissa. Suuntaamme ensin Albanyyn, jonne matka kestaa luultavasti jonkun 3 paivaa. Siella suunnitelmaa taytyy taas paivittaa ja ottaa uusi suunta ja mahdollisesti myos uusi menopeli.

Etta sellaista paasiaista!

Oltiin Tasmaniassa ja silleen

Vietimme saarella 11 paivaa. Ensin lensimme Hobarttiin ja myhjasimme siella muutaman paivan suunnitellen, kierrellen ja kaarrelleen. Paatimme olla villeja ja vuokrasimme auton viikoksi. Natti pikkuruinen vaaleanvihrea Kia Rio. Eras meista ei omista ajokorttia, joten ajaminen jai Tanjan ja Elinan huoleksi. Alussa oli muutama hankalahko makilahto, mutta muuten osasimme mutkitella hienosti kapeilla vuoristoteilla. Ai niin ja muutaman kerran pyyhittiin tuulilasia vilkutuksen sijaan.

Kavimme muutamalla paivareissulla majoittuen yha Hobartissa, koska siella oli paljon halvempaa yopya. Ensin paiva Port Arthurissa, joka on historiallinen vankilaraunionahtavyyshommeli ja sitten paiva Bruny Islandilla. Brunylle mukaamme liittyi myos kaksi muuta matkalaista. Sinne ajettiin lossilla ja rytattiin lastauksessa hieman rekisterikilpea (mutta suoristettiin se kavalasti ennen auton palautusta). Teimme muutamia tunteja kestavan kavelyretken kansallispuiston maisemissa ja ylosnousu oli niin jyrkka, etta jotkut meista tunsivat ytimissaan kuntonsa oikean laidan. Maisemat olivat sitakin hienommat.

Jatimme Hobartin viimein taaksemme ja ajoimme Coles Bayhin. Aino oli jonkinlaisessa oksennustaudissa taman paivan, joten ostimme sangon. Aino nukkuikin sitten kaiken aikaa sinne saavuttuamme. Elinan kanssa kavimme uimassa ja katsomassa majakkaa seka salaista lahdelmaa. Seuraavana paivana kavelimme jalleen kansallispuiston maisemissa Wineglassbayhin. Nousu oli yhta jyrkka, muttei jokseenkin helpompi.

Seuraavana vuorossa oli Launceston, jossa yovyimme ja pesimme pyykkia. Kavimme myos katsastamassa hienon luonnonnahtavyyden Cataract Gorgen aivan kaupungin kupeessa. Sen jalkeen ajoimme keskelle metsaa Lake St Clairiin. Saavuimme vasta pimean aikaan ja meille selvisi viimein miksi teilla varoitellaan wildlifen lasnaolosta pimealla. Elina vaisteli wallabeja, joita poukkoili tielle tuon tuostakin. Kohtasimme tiella myos opossumin, muurahaiskavyn seka aitauksesta karanneen lehman. Selvisimme lopulta leirimajallemme, joka oli jarkyttavan kylma. Olimme unohtaneet tilata peitot, joten nukuimme runsaissa vaatteissa (kaikki nukuttavaksi kelpaava mika loytyi). Vietimme majassa kaksi yota ja se toinen olikin sitten paljon lampimampi. Kavimme pitkalla kavelylla, joka vei meidan Shadow Laken luo ja Platypus Bayhin. Vesinokkia ei nakynyt, mutta pari kaarmetta poikkesi polullemme ja muutama muukin Australian elikko. Opossumi yritti kiiveta autoomme ja varmaan olisi halunnut myos sisalle majaan.

Taman jalkeen ajoimme lannen kautta Devonportiin, jossa yovyimme ihanaisessa piparkakkutalossa. Itse kaupunki ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta kylla siellakin katseltiin majakkaa ja kaytiin luonnonpuistossa piknikilla. Sunnuntaina palautimme menopelimme (ehjana!) ja laivauduimme Spirit of Tasmanian kyytiin (rakennettu muuten Suomessa). Matka oli jokseenkin tuulinen ja merisairaus yllatti: yrjoilin kaiken mita tarjolla oli ja vahan enemmankin. Katselimme elokuvia ja voimme pahoin. Ei enaa pienia laivoja, kiitos.

Nyt olemme taasen Melbournessa ja uuttaa suunnitelmaa pukkaa. Kavely on tarttuvaa ja eilen vedimme illansuussa sellaiset 12km St Kildalle ja takaisin. Paikan paalla syotiin kakkua ja katseltiin kyhjottavia pikkupingviineja kivenkoloisaan. Huomenna aamulla liitymme kolmepaivaiselle Great Ocean Road -retkelle, jonka paatteeksi paadymme Adelaideen. Sielta aiomme vierailla Kangaroo Islandilla, joko lyhyehkolla retkella tai jos loydamme wwoofaus-paikan, niin sitten ehka jopa muutaman viikon pituisella retkella. Olemme siis liittynet wwoofaajiksi (willing workers on organic farms), joka tarkoittaa sita, etta voimme menna jollekin luomutilalle tekemaan vahan toita, mita vastaan saamme majoituksen ja ruoat. Katsotaan kuinka metsastyksessa kay.

Melbourne Melbourne Melbourne

Viimeinen ilta Mildurassa oli erinomainen yhteenveto koko ajastamme siella. Nautiskelimme talon antimia ja seura oli mita parhainta. Raahauduimme torstai-illan perinteiden mukaisesti ilmaisen pizzan perassa O'Malleysiin ja vietimme siella muutamia, ohom, tunteja. Kuvatodisteitakin on runsaasti, mutta yhteytemme (kirjasto, tai ylipaatansa Australia) ovat liian hitaita sellaiseen todisteluun. Aamulla herasimme klo 5.30 sanomaan hyvastit parhaille kavereillemme, eli valkosipulilaisille, jotka lahtivat siihen aikaan kohti uutta tyopaivaa. Jotkut meista valvoivat siihen asti. Hyvastit olivat haikean vasyneet. Sen jalkeen nukuimme puolitoista tuntia ennen kuin piti alkaa pakata ja kerata itseaan kokoon. Check out. Saimme uudet hienot avainnauhat muistoksi ja lamminta katta myoskin (eli deposit takaisin). Bussimme lahti klo 12.20, koska yobussi oli yllattaen tayteen buukattu silloin kun siihen yritimme havitella lippuja. Saimme kyydin asemalle mukavalta ranskalaispojalta ja hanen haipymisensa jalkeen muutamia kyyneleitakin vuodatettiin. Tajusimme, etta olemme jalleen kodittomia.

Matka meni nukkuessa (myos tasta on todisteita, kiitos Elina) kunnes alkoi myrskyta ja oli hienompaa seurata katujen tulvimista. Jouduttiin kerran jopa kayttamaan kiertotieta. Viimeinen osuus taittui junalla ja sen jalkeen suunnistimme hostellia kohti ratikoilla. Reitti oli suunniteltu aivan oikein, mutta kohde oli hieman vaarassa paikassa. Paasimme kaikesta huolimatta perille myohaisillan paremmalla puolen.

12 tunnin unien jalkeen lahdimme aamiaiselle. Ja kappas, tormasimme vanhaan tuttuumme suomalaiseen Anna-Marieen, jonka nyt kohtaamme jo kolmatta kertaa. Ensimmainen kerta oli Alice Springsissa, sitten Mildurassa kuukausia sitten ja nyt viela taalla. Emmeka ole tienneet mitaan toistemme suunnitelmista. Missakohan seuraavaksi. Illalla laskeuduimme hostellin baariin ja kas, kohtasimme kolme tuttua herrasmiesta Oasiksesta. Kyseiset Jonit (Englanti/Kanada) seka Adam olivat ajaneet pakullaan Mildurasta tanne ja sattuivat asettumaan hostellimme eteen parkkiin. Se olikin aika riemukas jalleennakeminen ja koti-ikavamme helpottui suuresti. Vietimmekin yon ja seuraavan paivan heidan kanssaan hengaten ympari kaupunkia. Vierailimme mm. jannittavalla aasialaisklubilla, jossa saimme ilmaista shampanjaa, ja Moomba-festivaaleilla joen varrella. Sitten Jonit valitettavasti lahtivat jatkamaan matkaansa kohti itarannikkoa.

Olemme yrittaneet menna elokuviin katsomaan Alicea ihmemaassa useampaankin otteeseen, mutta aina se on jostain syysta epaonnistunut. Tanaan lopulta sinne menemme, koska meilla on jo varatut liput IMAX teatterin suurelle skriinille. Jihaa! Hostellista olemme jo check outanneet, mutta rinkkamme viihtyvat yha siella sailytyskopperossa. Illalla suunnistamme kohti lentokenttaa ja uudelleen pakkailemme/punnitsemme tavaroitamme siella yon yli. Lento Tasmaniaan lahtee klo 6.10 am. Varasimme hostellin Hobartista kahdeksi yoksi ja siella sitten suunnittelemme mita Tasmania-vierailumme pitaa sisallaan.

Nuudeleilla on hyva elaa. Ehka voisimme kayda ostamassa muutaman hedelman Victoria Marketeilta.

Todellisuudessa

Okei, huijattiin itseamme. Ei me lahdettykaan viela viime perjantaina, vaan jaatiin Milduraan yhdeksi viikoksi lisaa. Tienattiin $800, joten ei ihan turha viikko ja nyt voi huomenna hyvilla mielin lahtea, kun on taas kyllastynyt hetken enemman. Tosin harmittaa jattaa saksalainen ystavamme Lena jalkeemme, mutta jostain taytyy aina tinkia.

Varasimme lennon Tasmaniaan ensi keskiviikolle, koska se oli halvin mahdollisuus ($54), eli viivymme Melbournessa nelja yota. Hostellia yritamme tassa juuri metsastaa, mutta mitaan kivaa ei tunnu loytyvan, pah. Mildurassa sataa lahes kaatamalla ja pitaisi kavella asemalle ostamaan bussilippu huomiseen yobussiin. Ehka myos etsimaan muutamaa asiaa kaupoista, kuten kenkia ja reppua (edelliset hajosivat valkosipulin parissa). Vihdoinkin nukuttu hyvat younet (paalle 11h) ja olon pitaisi olla virkistynyt. Nain ei aivan taysin ole, vaan selka on kipean juminen ja paata sarkee hienoisesti. Toivon olevani illalla superhyperaktiivisessa mielentilassa.

Kohta on aika

Olemme keranneet viime aikoina onnistuneen paljon mania tekemalla lahes jokapaivaisesti yhden ekstratunnin ja toisen paivan viikonlopusta valkosipulin parissa. Ei siina sitten paljon muuta ehdikkaan tehda. Parhaimmillaan toihin matkoineen on mennyt 12h. Olen tahan mennessa saanut Australian Garlic Producerseilta tililleni hieman paalle 5000 dollaria, mutta eihan siella tietenkaan ihan niin paljon nay enaa olevan. Taman viikon jalkeen saa riittaa ja aiomme lahtea jatkamaan seikkailua ensi viikon perjantaina. Ensin Melbourneen ja sielta sitten Tasmaniaan. Vihdoinkin paasemme ulos Mildura-hakista, mika on myos hieman surullista. Taalla on ollut paljon hyvia hetkia.

Tahdon kirjoittaa kaikkea kivaa

Ikeneni ovat paremmassa kunnossa kuin pystyn edes muistamaan. Hammaslaakari osasi asiansa. Flunssa on ohi. Olen ollut erinomaisen hyvalla tuulella muutaman viime paivan. Tuntuu, etta asiat ovat loksahdelleet juuri niinkuin niiden on pitanytkin. Ostimme 30 jauhelihapihviksi paistettavaa palleroa 6 dollarilla. Maalasimme seinatiilia kirkkain varein. Puhuin viroa sydameni pohjasta. Huljuttelin ja kiemursin ruumiinosiani mukavalla tavalla uima-altaassa. Sain soittimeeni muutaman laulun, jota olen himoinnut alitajuisesti jo kauan. Ihmiset osaavat valilla yllattaa.

Uutta vanhaa

Taytyy varmaan tehda kokoava yhteenveto tasta vuodesta. Niin siina kay kun ei jaksa paivitella.

Uusi vuosi hmm. Muistanko enaa sinne asti. Joo, siis, mentiin Melbourneen. Yobussissa ajelimme ja mukaan mahtui liian pitkia taukoja seka tunnelmallista kuorsausta ja muuta sellaista kivaa. Perilla olimme aivan liian aikaisin, eli klo 7. Kavelimme ympariinsa joen lahistolla ja istuskelimme penkeilla, kunnes ilmainen ratikka alkoi toimia. Ajoimme tayden lenkin, soimme ehka jaatelot ja menimme puistoon nukkumaan muutamaksi tunniksi. Sitten kiertelimme kaupunkia ja soimme pizzaa. Ostimme muutaman pullon kuohuviinia ja suuntasimme St Kildan rannalle. Kuumuus oli paata huumaavaa. Yritimme uida, mutta se oli lahes mahdotonta kaikkien niiden meduusojen seassa. Onnistuin kastautumaan muutaman kerran polvenkorkuisessa vedessa. Ranta oli kaunis meduusanruumisroykkioineen. Tormasimme yllatys yllatys tyyppeihin hostellistamme ja lyottaydyimme yhteen. Istuimme nurmella ja avasimme muutaman kuohuviinin. Kun ilta lahestyi, alkoivat ukkospilvet keraantya. Kavimme suihkussa rantakopissa ja kaunistauduimme sen verran kuin mahdollista oli. Sitten tuuli alkoi pieksaa hiekkaa ihojemme paljaisiin kohtiin ja lopulta tuli myos kaatosade. Menimme ratikalla takaisin keskustaan ja odottelimme keskiyota erinaisissa paikoissa, kuten Mc Donalds ja alikulkusilta (alapuoli). Loppujen lopuksi joukkiomme oli ehka noin 15 hengen kokoinen. Katselimme raketteja joen rannalta ja kastuimme lapimariksi. Aika tunnelmallista sanoisin. Yritimme loytaa jotain baaria tms jonne menna lammittelemaan, mutta kaikki paikat vaikuttivat olevan taysia. Siispa palasimme Mc Donaldsiin. Yo paattyi kahden saksalaispojan hostellihuoneen lattialla kymmenen hengen voimin. Henkilokohtaisesti nukuin sangyn alla. Neljan tunnin paasta tallustimme takaisin juna-asemalle ja poltimme matkalla tahtisadetikkuja. Paluumatkalla nuokkui yhden jos toisenkin paa.

Milduran uusi vuosi on alkanut aika pitkalti uusien ihmisten voimin. Vanhojakin palasi joululomilta, mutta suurin osa on uusia sanoisin. Hostellimme on saanut myos suomalaisen asukin, Henri Jyvaskylasta, joka majautui naapurihuoneeseeni. Olemme tehneet toita hirmuina ja juhlineet viikonloppuisin. Aina on jonkun synttarit ja baarista saa ilmaisia shotteja. Oita vietetaan uima-altaassa. Uusia juoruja pulpahtelee kuin sienia sateella. Henkilokohtaisesti olen saanut aikaiseksi muutaman viikon romanssin, joka valitettavasti on jo takanapain, koska se toinen lahti. Myos ystavamme afrikan lapset lahtivat menemaan tanaan, mika aiheuttaa meissa loputonta haikeutta. Mita on Mildura ilman heita? Kuin australialainen piha ilman sadettajaa (kuiva ja pisteleva). Toivomme nakevamme heidat pian uudelleen. Taysin mahdollista se on. Laksiaisina saimme heilta ennen nakemattoman seka suunnattoman suuren vesimelonin, jota sailytamme sankossa. Unelmieni tayttymys! (Tosin olen kehittanyt itselleni pienoisen vesimeloniallergian...) Hedelmanpoimimistoissa on puolensa.

Kaikkea hassua on sattunut, mutta nyt en ole oikeassa mielentilassa sellaisia muistamaan. Olen sairaana (flunssa tai vilustuminen) ja sen lisaksi hampaitani on sarkenyt jo viikon ja ientulehdus on valloittanut suuni. Huomenna menen toiden sijaan hammaslaakarille, mika tulee olemaan riemukasta. Miten pystyy hengittamaan kun nena on tukossa ja hammaslaakari tukkii suun? Joudun ehka sanomaan hyvastit viisaudenhampailleni.

Taidanpa lahtea takaisin sankyni syleilyyn.