Etenemme taas pian

Osaltani jo yli viikko Airlie Beachia takana, ja aika hyva viikko se on ollutkin. Olimme ensin Ainon kanssa yhdessa kaksi yota ennen kuin paatimme lahtea seilaamaan Whitsunday Ilandseja kahdeksi yoksi. Aino oli oikeastaan paattanyt lahtevansa jo aiemmin mikali kelit vain suosivat. Minut han sai suostuteltua mukaan viime hetkilla. Asiaan vaikutti myos se, etta Elina oli kertonut saapuvansa Airlieen perjantaina, samana paivana kun me palasimme merilta.

Matka oli mukava eika pahoinvointi vaivannut, koska popsin travacalmeja. Vasytti niiden ansiosta kylla ekana iltana aivan mielettomasti ja vetaydyin unille jo joskus kahdeksalta. Hullua. Laivamme oli kohtalaisen pieni ja mukaan mahtui 26 matkustajaa plus kolme miehiston edustajaa. Seilasimme saaria ympari, pysahdyimme Whitehaven Beachille muutamaksi tunniksi ja pariin muuhun paikkaan snorkkeloimaan. Yoksi ankkuroiduimme suojaisiin poukamiin, tosin niissakin tuuli aika lailla. Kylma oli hyvin lasna eika ilman hupparia tullut istuskeltua kannella kuin muutamaan otteeseen. Punkassani oli bed bugseja ja myos sand fliesit paasivat ihooni kasiksi, mika laski retken hienoutta. Muuten oli kivaa ja hienoja maisemia ja erittain maukasta ruokaa. Toisena yona yritettiin nukkua kannella retkipatjojen ja muutaman viltin voimin. Aino onnistui, mina lahdin kylmyytta pakoon otokoiden pariin.

Perjantaina oli sitten saapumisten ja lahtemisten paiva. Aino lahti menemaan Rainbow Beachia kohti samalla bussilla kun Elina saapui pohjoisesta pain. Nakivat siis bussipysakilla kymmenisen minuuttia. Minulla vaihtui sujuvasti matkakaveri. Elinakin halusi lahtea omalle purjehdusmatkalleen, joten paatin jaada hanta odottelemaan tanne. Odottelu ei ollut kovinkaan vaikeaa, koska onnistuin hankkimaan itselleni viihdyttajan jo ensimmaisena iltana. Myos hostellimme luonne on aika avulias seuran puolesta. Elinan takaisin tultua kyhasimme kokoon suunnitelman.

Saimme vihdoin toita, joiden pitaisi alkaa ensi maanantaina. Paasemme eraan Bundabergin working hostelliin kautta jalleen kasvisten pariin. Katsotaan mita siita talla kertaa tulee. Noin nelja viikkoa meilla on viela mahdollisuus siella viipya, ennen kuin pitaa suunnata Sydneya kohti. Taalta lahdemme tana iltana yobussilla ja menemme yhdeksi paivaksi Town of 1770 surfaamaan (jos saa sallii), koska sita ei olla vielakaan kokeiltu kaiken taman Australian aikana. Olisi aikamoista, jos se jaisi taysin valista. Sitten lauantaina bussittelemme lyhyen matkan sielta Bundabergiin ja katsomme, mita siella on tiedossa. Vahintaan viikko meidan on viivyttava.

Jalleennakeminen

Ja tassahan kavi nyt niin, etten voinut menna wwoofilaan, koska edelliset wwoofaajat olivat tulleet kipeiksi ja siksi pyysivat, etta voisivat viipya pidempaan. Minulle tarjottiin hyvitykseksi heidan Townsvillen asuntoa, jossa voisin oleilla ilmaiseksi muutamia paivia, mutta en halua enaa kylla jaada tanne ilman tekemista. Nahty ja silleen. Soitin viela myos Ayrin backpackereihin ja yhdessa sanottiin, etta mahdollisesti keskiviikkona olisi joku lahdossa ja saattaisin paasta sinne. Taalla on turha odotella, koska tulisin vain hulluksi. Lahden siis bussittelemaan muutaman tunnin paasta Ainon peraan Airlie Beachiin. Sielta voin sitten vaikka hamuta uusia wwoofiloita tms.

Eilinen ilta oli aivan kamala ilman Ainoa. Karsin vieroitusoireista enka voinut keskittya mihinkaan. Sain uusia huonekavereita ja juttelin muutamille muillekin yksiloille, muttei niista ollut lohtua. Yksinaisyytta ei vaan osaa kasitella 9 kuukauden 24h seuran jalkeen. Tanaan on siis taas ilon ilta!

Hei hei Cairns. Hei hei Aino.

Kaikki hyva loppuu aikanaan. Cairnsista ja Njoy -hostellista alkoi tulla meille jo koti. Vietimmehan siella sentaan kolme viikkoa miinus road trip. On vaikea uskoa kuinka syvasti siina ajassa voi sotkeutua ihmisiin. Australia vaan vie meita koko ajan uusiin uskomattomiin tilanteisiin.

Lahdimme keskiviikkona aamubussilla hyvin nukkumattoman yon jalkeen kohti Mission Beachia. Matkassa meni vaivaiset kaksi tuntia ja olimme taysin valmiita paivaunille. Paikka oli pieni ja sademetsaisan rauhaisa. Hostelli puhdas ja tunnelmallinen ja ranta tosi lahella. Paaasiallinen tekemisemme tassa kohteessa oli laskuvarjohyppy. Olimme suunnitelleet sen tekemista jo kylla hyvan aikaa, mutta lopulta paatimme yhdella rykaisylla, etta nyt se tapahtuu. Varasimme hypyn seuraavalle aamulle ja yritimme olla ajattelematta sita ja puhumatta siita aina viime hetkiin saakka. Onnistuimme yllattavan hyvin. Ei siis jannittanyt etukateen yhtaan.

Aamulla meidat haettiin hostellilta ja bussitettiin tukikohtaan jonnekin keskelle ei mitaan. Siella jouduimme odottelemaan ehka tunnin, koska meidat sijoitettiin toiseen hyppaavaan ryhmaan. Sitten tutustuimme tandem-partnereihimme, jotka pujottivat meidat valjaisiin ja selittivat banaaniasennoista ym. tarpeellisesta. Sain parikseni Igorin, Aino puolestaan Brandonin. Molemmat sellaisia tapauksia, ettei ihan normielamassa haluaisi selkaansa roikkumaan. Tassa tapauksessa kuitenkin ihan tarkoitukseen sopivia. Meidat pakattiin tiukasti lentokoneeseen ja lahdimme muitta mutkitta nousemaan kohti 14000 jalkaa. Matkalla Igor kiinnitteli erinaisia remmeja erinaisiin paikkoihin ja jutusteli niita naita. Meita oli koneessa 5 tandemhyppyparia seka 2 yksin hyppaavaa henkiloa. Mina ja Igor oltiin viimeinen pari tandemlaisista ja oli hienoa katsella kun muut vain yhtakkia alkoivat katoilla tyhjyyteen. Sitten pian mekin kiikuttiin koneen reunalla (Igor keikkui, mina olin jo yli reunan) ja humpsahdettiin villiin kierrepudotukseen. Tasaus tahtikuvioasentoon ja minuutin verran vapaapudotusta. Aika mahtavaa! Maisemat oli niin huikeita ja valissa pelkkaa ilmaa. T-paidassa ja shortseissa oli vahan kylma siina viimassa, mutta eipahan kamalan kauan tarvinnut siita karsia. Posket lepatti ja mulla alkoi korviin sattua painevaihtelut. Varjo auki ja oli jo helpompaa hymyilla. Liidettiin edes takaisin ja vahan kieputeltiinkin ja sain myos omakohtaisesti ohjata varjoa. Jaloista alkoi verenkierto vaheta remmien ansiosta, mutta se ei paljon haitannut. Kaikki muut oli jo kaukana alhaalla, en paljon ehtinyt niita hypatessa nahda. Laskeutuminen tapahtui rannalle hiekkaan hyvin tasaisesti. Iloa riitti!

Vahan tuli jalkikateen paha olo ja korvaani koski koko loppupaivan, mutta menimme taas paivaunille ja sielta heratessa elo oli jalleen palautunut normaaliksi. Hyppykin tuntui jo aika kaukaiselta asialta. Paljon muuta emme paatyneet tassa kylassa tekemaan. Ostin puhelinkortin, koska meilla ei ollut kuuluvuutta, ja arsyynnyin puhelinkoppiin. Yritin soitella working hostelleihin uudemman kerran, mutta paasin lapi vain muutamaan. Ei enaa puhelinkoppeja mulle kiitos... Kavelimme/istuimme rannalla ja purimme Cairnsin muistoja (se on loputon suo).

Seuraavaksi kohteeksemme valikoitui Townsville, koska se oli suurimman nakoinen paikka kartalla vahaan aikaan. Ja kiitettavan kokoinen se onkin. Tosin aivan hammentavan autio jostain syysta. Ihmisista nayttaa olevan pulaa. Hostellimme on tyhja ja saimme jakaa huoneen keskenamme. Eilen kavelimme keskustan paakadulla, joka on remontissa, eika siella vahaisemmasta tilasta huolimatta ollut paljonkaan ihmisia. Tanaan vahan enemman, koska on joku markkinan tapainen menossa. The Strand -katu rannalla sentaan houkutteli ihmisia lauantaipaivan viettoon. Se on mukavannakoista aluetta ja kavelytilaa riittaa. Olimme siella myos edellisena iltana nauttimassa elamasta. Meinasimme kiiveta paivalla kaupungin keskella olevalle kukkulalle, mutta kun lahestyimme sita totuus loi pain kasvoja: mahdoton yritys. Liian jyrkka, liian aurinkoista ja lamminta, liian vasynyt olo. Menimme sen sijaan Queens Gardeniin.

Soittelin working hostelleihin Ayrissa ja Bowenissa ja tilanne oli siella se, etta toita kylla riittaa ja senpa takia kaikki hostellit ovatkin taysia. Otin yhteytta myos yhteen wwoofilaan, ja sielta tulevat huomenna Townsvilleen juttelemaan kanssani asiasta. Toivottavasti paasen sinne heti kattelyssa. Kyseinen paikka on sokeriruokotila Ayrissa ja se on varmasti hyva paikka kytata toita ja hostellipaikkoja kylilla. Varmasti viikon ainakin viivyn.

Aino lahtee tanaan Airlie Beachiin, joten tiemme eroavat, yhyy. Olemme kaikki omillamme. Elinasta kuulimme viimeisimpia uutisia sen verran, etta han on lahtenyt Darwinista torstaina road trippaamaan itarannikkoa kohti. Sanoi, etta ehka 6 paivaa menee. Mahdollisesti saa minut pian kiinni, ellei jaa jumittamaan johonkin. Aino ja Elina eivat luultavasti enaa tapaa toisiaan talla mantereella. Emme kylla mina ja Ainokaan, ellei wwoofaussuunnitelmani epaonnistu ja ellen siten lahde heti perassaan huomenna. Airlie Beach olisi viela hyva kohde, koska se on sentaan kauriin kaantopiirin ylapuolella ja lampotilojen ei pitaisi laskea liian alas, vaan pysytella turvallisesti 20 ylapuolella. Missakohan etelassa menee se raja, jolloin Suomessa alkaa olla lampimampaa kuin taalla? En halua joutua sinne.

Cape Trib Road Trip

Elina lensi takaisin Darwiniin ja pitkan Cairnsissa jumittamisen jalkeen Tanja ja Aino paattivat lahtea sademetsaan. Matkaan haalittiin tietysti myos miesseuraa, talla kertaa amerikkalainen runoilija/viinihorho. Hanesta tuli kuski viisipaivaiselle autonvuokraussessiollemme. Mina toimin kartanlukijana ja Aino oli telttavastaava. Saimme nimittain eraalta hostellilaiseltamme lahtopaivan aamuna lainaan teltan, mika oli suurenmoinen onnenpotku: ei tarvinnut nukkua kolmestaan pienoisessa ford focuksessa. Yksi takaisku asiassa havaittiin kun avattiin telttaa ensimmaisena iltana: tukikepit puuttuivat. Mutta eipa hataa, telttavastaava keplotteli teltan roikkumaan puusta ja nurkkiin kivia painoksi. Onneksi oli melkeinpa 6 hengen teltta, niin pienoisen litistymisen jalkeenkin meille jai viela tilaa. Makuupusseja emme edelleenkaan omista, mutta kavimme sentaan kirpparilta ostamassa kaksi peittoa, toisen alle ja toisen paalle. Ei mitaan maailman hyvaunisimpia oita. Ruokana oli vain kylmia asioita, eniten taisi menna leipaa, maapahkinavoita ja banaania. Goonia oli perinteisesti tietenkin myos.

Matka ei suuntautunut Australia-mittapuulla kovinkaan kauas, mutta monenlaista luontoa ehdittiin nahda. Ensimmaisena paivana ajelimme rannikkoa ylospain ja vierailimme erinaisilla rannoilla. Naihin kuului esim. Trinity Beach, jossa kaveleskeltiin ja loikoiltiin. Pohjoisen rannat olivat aivan eri laatua kuin mitkaan aiemmin kohtaamamme. Sademetsa muuttui suoraan mereksi, valissa vain levea tasainen kaistale vaaleaa hiekkaa nousuvetta varten. Telttailu tuntui olevan kiellettya joka puolella yleisilla rannoilla, joten kuskimme yritti paikallistaa meille suojaista paikkaa nakopiirin ulkopuolelta. Nain paadyimme mahdottomille hiekkateille ja automme oli tasta hyvin kiitollinen kaikessa valkoisuudessaan. Paadyimme pystyttamaan leirimme kivisen rannan tuntumaan nakoetaisyydelle Oak Beachista. Nakymat olivat hienot ja nautimme niista kuun loisteessa rantakivilla. Nukkumaan mentiin aikaisemmin kuin miesmuistiin.

Harvinaisen huonosti levanneina nousimme uuteen rantojen tayteiseen paivaan. Ajoimme ensin Port Douglasiin, jossa kohtasimme paljon urheilevia ihmisia seka kookospahkinoita. Puissa kiipeilevan kuskimme ansiosta yksi pahkina lahti matkaamme myohempaa rikkomissessiota varten (ja hyvaa se olikin!). Vierailimme Mossman Gorgella ja tutkimme muutamia maisemaisia reitteja vahan enemman sisamaassa. Loysimme loputtomasti sokeriruokoa (jota on myos mukava pureksia) ja saalittavan pienen sotamuistomerkin. Sitten takaisin rantatielle ja yllatys yllatys lisaa rantaa. Lossilla Daintree-joen yli ja kiemurtelevalle vuoristotielle, jossa pysahdyimme katselemaan mahtavia nakoaloja ja kiertamaan puusta rakennetun kavelyreitin keskella sademetsaa. Ah sita intensiivista metsatuoksua ja niita otokoita! Haisimme raikkaasti hyonteiskarkotteelle. Yoksi paadyimme Cow Bayhin, joka oli aivan taydellinen paikka. Telttailu kielletty ja lisaksi krokotiilijorpakko vieressa, mutta emme antaneet sen haitata itseamme. Jannitysta ei siis ainakaan puuttunut. Muutamia kalastelijoita ja muitakin vierailijoita nakyi laheisyydessamme hengaavan, joten odottelimme hamaraa ennen kuin taiteilimme teltan pystyyn. Nuotio rantaan ja siina istuskelemaan kunnes nousuvesi sen vei. Nukkumamaasto oli hieman edellista pehmeampi, joten tuli nukuttua reilusti yli auringonnousun. Peseytymismahdollisuus minivirrassa krokotiilisuvannon ja meren valissa. Rypevia naisia, jiihaa.

Kolmantena paivana vuorossa oli itse Cape Tribulation. Kiemurtelevat tiet kiemurtelivat yha kauemmas sivilisaatiosta, tosin samalla myos turistien luo. Kavimme kavelemassa lisaa sademetsareitteja ja rantaa. Taydensimme hieman ruoka-/goonivarantojamme ja ajoimme lounastamaan Bloomfield Trackia niin kauas kuin menopelillamme paasi, eli siihen saakka kunnes vastaan tuli joki, josta paasi yli vain 4WD:lla. Takaisinpain tullessamme aloimme metsastaa uutta leiriytymispaikkaa, mika osoittautui hankalaksi, koska emme halunneet maksaa siita. Lopulta palasimme takaisin kotoisaan Cow Bayhin nukkumaan. Siella sattui pieni valikohtaus paikallisten henkiloiden kanssa. Joku kavi repimassa telttamme alas silla aikaa kun istuimme rannalla, mutta kun menimme puhumaan asiasta, he eivat ainakaan tunnustaneet mitaan. Sanoivat vain, etta kylla taalla voi telttailla, kunhan on tarpeeksi kaukana ajotiesta. Eipa siina sitten mitaan. Vahan arsytti kylla, mutta paasimme siita akkia yli (nuotio ja gooni), vaikka yksi heidan koiristaan kavi viela kaiken lisaksi syomassa loput suklaakekseistamme.

Suunnitelmaton retkemme jatkui seuraavana paivana kohti uusia nakymia. Kavimme ensin Daintree Villagessa, mutta se ymparistoineen osoittautui hyvin tylsamieliseksi paikaksi, joten paatimme ajaa vahan kauemmas sisamaahan, Tablelandseille. Kyseisesta paivasta tulikin kaikista autoilun tayteisin. Ajoimme vuorien keskella Mount Molloyn ja Mareeban ohi Athertonia kohti. Matkalla pysahdyimme ostamaan muutamia kasviksia suoraan farmilta, minka ansiosta soimme paremmin kuin aiemmin. Etsiskelimme mielenkiintoisia paikkoja Lake Tinaroon ymparilta ja kyllahan niita loytyikin. Oli Danbulla Forest Drive, Mobo Creek Crater ja Cathedral Fig Tree. Leiriytymispaikat maksullisia. Vielakaan emme tormanneet kasuaariin, mika oli suunnaton pettymys. Siispa eteenpain ekstrakiemurtelevaa vuoristotieta Gordonvaleen pain. Pahoinvointi alkoi hiipia kartanlukijan luihin ja ytimiin kuskimme ajotyylin ansiosta. Paadyimme Goldsborough Valleyhin ja Wooroonooran kansallispuistoon johtavalle sivutielle ja leiriydyimme Mulgrave joen viereen. Nakopiirissa ei ollut telttailukieltokylttia, mutta mita luultavimmin se ei ollut sallittua. Tama oli edellista enemman puskaa, joten elo kavi hieman jannittavammaksi. Naimme ainakin kolme suuren suurta hamahakkia ja kuulimme vaikka minkalaista rapinaa. Pelottelimme itseamme viela lisaa puhumalla hyokkaavista villisioista ja lopetimme goonivarantomme nuotion aaressa. Keskiyouinnillekin uskaltauduimme, koska krokotiilit eivat kykene ylankoalueisiin.

Aamulla vasynyt heratys kello kahdeksan ja takaisin Cairnsia kohti. Matkassa ei kauan nokka tuhissut ja hostellilla meidat otettiin vastaan aivan kuin olisimme tulleet kotiin. Jumittaessa viikon tutustuu aika hyvin ihmisiin. Kavimme vahan pesemassa autoa, koska hiekkateilla ajo tietenkin taas kielletty sopimuksen mukaan, ja jotta kukaan ei kiinnittaisi huomiota pieniin maalivaurioihin puskurissa. Sitten nukuimme 4 tunnin paikkarit ja lopulta soimme hyvin (kuskimme on myos hyva kokki). Retki oli hieno ja onnistunut eika tullut edes kalliiksi, eli kannatti todellakin lahtea.

PS. Oli mulla synttaritkin tuossa viikko sitten. Sain kahdet juhlat, koska Elina lahti synttaripaivanani ja halusimme siis juhlia yhdessa jo sita edeltavana iltana. Kaytiin ensin paivalla kasvitieteellisessa puutarhassa Herra Amerikan ja Herra Hollannin kanssa ja hauskaa oli. Sitten Herra Amerikat valmistivat meille ekstraherkullista kasviscurrya ja salaattia ja Aino ja Elina tekivat omenakaurapaistosta seka huippua suklaakakkua. Ilmapallojakin oli ja tahtisadetikkuja ja minut pakotettiin pelaamaan goon pongia. Hopotettiin ja ylisyotiin ja sain myos Tarot-ennustuksen hostellissa majailevilta iakkaammilta New Age -horhoilta. Hyva paiva kaiken kaikkiaan. Syntymapaivani alkoi hienosti silla, etta siivooja tiputti vahingossa ylasangyn laudan suoraan paahani. Korva karsi hieman, mutta saatiin siita hyvasta ilmaiset juomat. Kavin kavelylla ja paadyin keskustelemaan rannassa eraan puoliaboriginaalin kanssa. Illalla lahdimme Ainon kanssa ulos tanssimaan. Tulikin tanssittua ja koettua kaikenmoisia lahentely-yrityksia. Tormasimme myos kahteen suomalaiseen mieheen, joiden kanssa hengasimme kansallisvelvollisuudesta yon loppupuolen. Ei niista muuten ollut mihinkaan.

PPS. Suunnitelma on edelleen auki. Toita ei ole loytynyt ja vaikka paatettiin jo, etta mennaan sitten taas wwoofaamaan, niin ei sekaan onnistunut. Soiteltiin loputtomaan maaraan paikkoja ja kaikilta tuli vastaukseksi ei nyt. Joko siella oli jonoa, ei tyota juuri nyt tai hostit olivat/olivat lahdossa matkalle. Hylkasimme siis sen mahdollisuuden ainakin nyt hetkeksi. Odotellaan mita taman paivan jumituksesta kehkeytyy.

Kuukauden matkakertomus

Lansirannikko on nyt takanamme ja olemme selvinneet takaisin itarannikolle 7 kuukauden jalkeen. Lannessa kaikki oli toisin. Mita ylemmas menimme sita vahemman oli ihmisia, vahemman kauppoja ja niissa huonot valikoimat, vahemman hostelleita, joissa myos huomattavasti kalliimpi hintataso. Enemman aukeaa maastoa ja autioita rantoja, ja mika parasta, paasimme lopulta takaisin lammon huomaan.

Edellinen entry taisi jaada aika pitkalti Dongaraan, ekaan wwoofilaan (keksin juuri uuden sanan, hip hei). Siirryimme sielta siis muutamien kymmenien kilometrien paahan Greenoughiin, toiseen wwoofilaamme. Edellisista tiedoista poiketen paikka ei ollut kovinkaan oliivipainotteinen oliivitila. Oliivipuita kylla riitti pitkin peltoa, mutta nuorehkolla pariskunnalla oli molemmilla muita toita. Oliivit siis vain sivubisnes. Isanta oli jonkinlainen veneen/muun korjaaja ja emanta vankeja opettava taiteilija. Talo oli siis aika taynna taidetta. Lapsia loytyi yhden sijaan toinenkin, poika 10v. ja tytto 8v. Kaksi hassua koiraa, monenlaista lintua ja syotavaksi tarkoitettuja lampaita seka kaksi lehmaa. Saimme asua erillisessa peltisivurakennuksessa, jossa he itse olivat asuneet 10 vuotta ennen kuin rakensivat paremman isomman talon korkeammalle kohdalle makea. Oli kiva saada omaa rauhaa. Tyohomme kuului pensasaidan kitkeminen, kanahakin painojen siirto, aidan pystytys seka kivisen pellon raivaaminen. Lasten kanssa pelailtiin, rakennettiin majaa, poika opasti meita monkijalla ajossa ja tytolle opetin muutaman kappaleen pianoa. Saatiin myos kyyditysta monkijoilla rantaan, jossa oli hurjat aallot ja yksi kuollut delfiini. Matka oli hyvin kuoppainen ja risuistakin meinasi tulla pain nakoa. Saatiin siella kokeilla myos pienta romuisaa kuorma-autoa kivien ajossa ja Ainokin ajoi (haha)!

Greenoughilaisille oli tulossa kaksi uuttaa wwooferia ja he ehdottivat meille uutta paikkaa tuttujensa luona Kalbarrissa. Niinpa lahdimme bussittelemaan sita kohden. Harmi oli ainoastaan se, ettemme nain ollen ehtineet oliivinkeruuseen. Toisaalta uusi paikka oli entistakin kivempi. Tama perhe koostui aidista, joka oli raskaana, isasta, joka oli kalastaja ja puolet viikosta poissa kotoa, seka kohta 6 v. kaksostytoista. Lisaksi oli kaksi koiraa, toinen suuri ja uskomattoman hoopo, toinen suloinen minipieni. Saimme myos heilla asua erillisrakennuksessa sisapihan tuolla puolen. He eivat olleet varsinaisia wwoof-hosteja viela, mutta suunnittelivat ryhtyvansa siihen tulevaisuudessa. Talon vieressa sijaitsi perheen omistama Rainbow Jungle -lintutarha ja ulkoilmaelokuvateatteri. Ylakerran isolta parvekkeelta oli huumaava nakyma suoraan merelle. Ekana paivana jouduimme yllattavaan tilanteeseen, kun aiti yhtakkia sanoi luulevansa, etta hanella on keskenmeno. Lahdimme Elinan kanssa ajamaan hanta Geraldtoniin sairaalaan, jonne han oisi kylla muutenkin ollut menossa. Aino jai kotiin ulkoiluttamaan koiria. Matkalla olonsa kuitenkin parani ja lopulta kaikki oli onneksi hyvin. Tyot tassa wwoofilassa olivat enimmakseen kodinhoidollisia, pesimme ikkunat, siivosimme lattiat ja parvekkeen, pesimme pyykkia ja lopulta paasimme takaisin kitkemaan puskaa, nam. Alkaa olla kitkeminen jo aika hyvin hanskassa. Yhden paivan olimme myos lapsenvahteina kauhukaksosille. Ei ne oikeesti olleet kamalan pahoja, mutta toinen puhui taukoamatta ja toinen villitsi toista jahtaussessioihin. Leivottiin vapun kunniaksi munkkeja ja nautittiin valmistamaamme simaa. Kummatkaan eivat olleet taydellisen onnistuneita... Kavimme myos muutaman kerran uimassa aika villisti aaltoilevalla rannalla ja keskustassa katsomassa pelikaanien ruokintaa. Pelikaanit eivat tosin suvainneet saapua paikalle, joten siella ruokittiin vain lokkeja. Vikana paivana lahdimme lintutarhan land cruiserilla kansallispuiston maisemiin. Ratinaa ja tarinaa riitti ja nahtiin hienoja maisemia. Matkalla takaisin alkoi olla hieman kylma, kun aurinko laski eika autossa ollut sivuikkunoita.

Kalbarrista sitten bussilla Denhamiin, joka oli aivan lahes olematon paikka. Yhden paivan siella vietimme ja se riitti aika hienosti. Sielta seuraavana paivana paivakaynnille Monkey Miaan, jossa joka aamu ruokitaan delfiineja. Delfiinit sentaan olivat paikalla, vaikka ruokinta olikin saavuttuamme jo paattynyt. Siella sitten istuskeltiin rannalla ja pulahdettiin myos uimaan. Illalla Greyhoundilla eteenpain kohti Coral Bayta.

Coral Bay oli kokonaisuudessaan pelkka turistikohde, mutta pieni sellainen ja siella oli mukava viettaa kunnon lomaa. Ningaloo Reef koralliriutta alkoi aivan rannan laheisyydesta, piti vaan heittaa snorklausvehkeet niskaan ja uida joku sata metria merelle pain. Se oli hienoa se! Kahtena paivana menimme itsenaisesti snorklailemaan ja yhtena paivana lahdimme ulommalle riutalle retkelle. Muut veneessa olijat sukeltelivat ja me + tanskalainen stalkkaaja ystavamme (seurasi meita Denhamista ja lopulta paatyi samaan hostellihuoneeseenkin) snorklasimme. Kavimme kahdessa eri kohdassa riuttaa, toisessa nakyi kilppareita ja toisessa riuttahaita plus aareton maara erilaisia kaloja. Lentsikalla meille paikallistettiin myos Mantarauskun (en ole varma suomenkielisesta nimestaan) sijainti ja hyppasimme joukkiona uimaan sen hannilla. Onnistunut reissu, vaikka merisairaus alkoi, hemmetti viekoon, hienoisesti vaivata. Rannallakin tuli muuten loikoiltua. Vietimme taalla muutaman ekstrapaivan koska Greyhound haluaa lansirannalla ajaa tata reittia vain kolme kertaa viikossa...

Seuraava kohde oli luonnollisesti Broome. Olin kuullut paikasta paljon hyvaa, mutta odotukseni eivat ehka ihan toteutuneet. Ehka olen vain nahnyt jo liikaa ollakseni kamalan innostunut edellisia muistuttavasta uudesta paikasta Australiassa. Mutta hostellimme oli kylla parhaimmasta paasta vierailemiemme paikkojen joukossa. Broomen kuulu Cable Beach oli kylla hieno ja erilainen, se taytyy sanoa. Uimaan ei uskallettu menna pistelijoiden takia, vaikka uimavalvojan liputkin siella heiluivat. Nahtiin mahtava auringonlasku ja vaeltavat kamelijonot ja ajettiin ehka rattoisimmassa paikallisbussissa ikina. Kaytiin katsastamassa keskustan China Town, joka ei ollut kylla lahellakaan sita, mihin nimi viittaa, mutta loysinpa ainakin kauan etsimani mekon. Parasta Broomessa oli se, etta sielta loytyi taas kauan kaipaamamme Coles ja Woolworths supermarketit. Vihdoinkin halpoja tuoreita hedelmia ja vihanneksia! Ja tietysti halpaa pastaa. Eihan me enaa oikein muuta syodakaan, kun rahat on vahan vahissa...

Broomesta lennettiin Darwiniin, koska lentamalla paasi noin satasen halvemmalla kuin bussilla ja matka-aika lyheni ehka noin 1000%. Eipa ole ikina ennen tullut mentya lentokentalle kavellen: sinne oli hostelliltamme vain pari sataa metria. Darwinista olin kuullut kaikenlaista ei niin hyvaa, mutta se oli lopulta yksi parhaimmista paikoista Australiassa. Siella oli jotenkin todella hyva tunnelma ja kaupunki oli hyvin jarjestetty ja varikas ja eloisa (myos actionia, mika auttaa aina). Ilmasto oli aika hikinen, mutta se nyt ei ollut mitaan uutta. Kaytiin mielenkiintoisessa museossa ja puistoissa ja uimassa aaltoaltaassa (krokotiilit estaa uimisen lahes kaikkialla luonnossa) seka kiertelemassa iltamarketeilla. Mentiin myos yhdeksi paivaksi kansallispuistoretkelle. Siella kaytiin ensin jokiveneilylla krokotiilien seassa ja krokotiileja hyppyytettiin vedesta lihakimpalaiden avulla. Nahtiin 6 metrisen hirmun dinosaurushampaat aika lahelta. Sitten kaytiin katsomassa 3 eri vesiputousta, joissa kahdesta sai uiskennella (ne oli korkealla kukkulalla, jonne krokot ei paase kiipeamaan). Ihanaa makeaa vetta pitkasta aikaa (oisko sitten Murray-joen) ja kauniita maisemia (tosin myos aika monta ihmista samassa vedessa...). Matkalla kokeilimme didgeridoon soittamista (ei onnistunut) ja meille kerrottiin kauhutarinoita krokotiilien syomista ihmisista. Ai niin ja opas hyppasi yhtakkia autosta ulos ja nappasi liskon tien reunan puusta. Kaikkea kanssa. Hostellillamme oli paras ilmainen aamupala koskaan: se sisalsi aivan kaikkea (paitsi suolaista leivan paalle, mutta se nyt olisi jo aivan liian epaaustralialaista) ja heilla oli myos ilmainen pyykki, mahtavaa!

Rahoituksellisista syista lensimme myos valin Darwin-Cairns ja taalla sita nyt ollaan. Saavuttiin torstaina ja ollaan ehka vahan jumissa. Kaytiin matkatoimistossa tiedustelemassa pakettihintoja asioista, joita haluaisimme viela tehda. Niihin kuului pohjoisen Cape Tribulation, Great Barrier Reef, laskuvarjohyppy, Whitsunday Islands purjehtiminen ja Frazer Island retkeily. Todellisuus on valitettavasti talla hetkella se, ettei rahat riita eika toita ole viela loytynyt. Ollaan soiteltu Innisfailiin ja Ayriin, jotka on tassa aika lahella ja joissa pitaisi olla hedelmaa. Ei kovin lupaavalta ole kuulostanut. Saa nahda kuinka kay. Suunnitelmamme ovat ehka kohta myos vahan eriavat, koska Ainolla on enaa kuukausi aikaa, Elina haluaisi mahdollisesti takaisin Darwiniin ja mulla on vahiten rahaa. Ajattelin tanaan soitella wwoofiloita lapi ensin tuolta pohjoisesta pain, jos vaikka sattuisi samalla paasemaan sinne Cape Tribulationin laheisyyteen ja viidakkoon. Tunnelmat on kireat ja tylsistyn, koska ei ole tekemista. Ostin sentaan nettiaikaa taksi paivaksi, muuten olisin hajoillut aivan taydellisesti.

Ai joo, selitys: kengurun elama ei ole edennyt pitkaan aikaan, koska nettiyhteyksista on ollut vahan puutetta/ne ovat maksaneet aivan liikaa, mutta nytpa tassa kunnon rykays. Olkaa hyvat!

woof woof

Eli siis wwooffataan ja kivaa on. Paikka sijaitsee Dongaran pikkukylalla ja kyseessa on elakelainen pariskunta, jotka on muuttaneet joku 100 vuotta vanhaan taloon ja kunnostaneet sen. Tyona olemme raivanneet takapihan joelle viettavaa rinnetta kuolleista puista ja risuista ja seurauksena olemme naarmujen peitossa (ei tietenkaan voi pitaa pitkia lahkeita ja hihoja kun on kuuma), mutta saaneet aikaan myos suuria tuloksia, kuten jumalattoman risukasan. Ruoka on hyvaa ja sita syotetaan paljon (+ jalkkaria) ja myos muu vapaa-ajan ohjelma on ollut viihdyttavaa. Joka paiva kayty uimassa, kuunneltu tarinoita (Denise on valilla vahan liiankin puhelias...), pelailtu lautapelia ja wiita ja katsottu telkkarista stand uppia ja Dr Who'ta. Kaytiin myos yksilla Denisen ystavan jarjestamilla enjo-kutsuilla (vahan niinku tupperware), jossa hilpeasti tarjoiltiin kuohuviinia ja muuta mukavaa. Seuranamme on myos yksi saksalainen poika, joka on aika huvittavan koominen valilla.

Matka jatkuu keskiviikkona (eli oltiin lahes viikko taalla) Geraldtoniin, jonne saamme Grahamilta kyydin. Sielta meita tulee noutamaan seuraava wwoof-emantamme, joka asuu jossain siella lahistolla. Tama paikka on oliivitila, jossa myos monenlaisia elaimia (lehma, lammas, vuohi, koira, lapsi jne.). Saa nahda mita tyotehtavamme siella tulee sisaltamaan ja jatkuuko lihotuskuuri.

Taman jalkeen pidamme luultavasti hieman taukoa wwooffauksesta ja siirrymme hetkeksi tarkastelemaan lansirannokon mielenkiintoisia kohteita. Sitten varmaan takaisin tyonhakuun. Parempi olla tekematta liian tarkkoja suunnitelmia.

WA

Olemme tyottomia kurjimuksia, mutta Perthissa on silti kivaa.

Road trippimme Adelaidesta oli viiden paivan pituinen, hieman kylma telttainen ja kuuma autoinen seka likamahmainen. Makuupussittomuus ottaa valilla veronsa, mutta onneksi on pitkia housuja paitoja lakanoita. Ruokavalio oli aika pastapainotteinen. Naimme paljon levahdysalueita, muutaman kansallispuiston seka yhden merileijonan. Seura oli iltaisin hupaisaa, paivalla vasynytta. Ja paasimme perille Albanyyn.

Albanyssa viihdyimme muutamia oita. Ensimmainen nyt oli pakollinen, koska tultiin sinne illalla. Toinen oli suunnitteluun varattu ja kolmanneksi jaimme, koska bussi Perthiin lahtee aamuisin kahdeksan aikaan emmeka olleet varautuneet siihen tarpeeksi ajoissa. Albanyssa ei juurikaan ollut mitaan. Olisimme mahdollisesti halunneet menna Walpoleen tekemaan tree top walkin, mutta sinne paaseminen autottomana osoittautui suunnattoman vaikeaksi. Eli tulimme suoraan Perthiin.

Perth on mukava kaupunki, bussit keskustassa ovat ilmaisia ja saa suosi meita eiliseen asti. Hostellimme on hyvin toimiva ja asukit ystavallisia. Jo ensimmaisena iltana meidat vedettiin juomapeliin, mutta vasta toisena iltana leikki osoittautui kohtalokkaaksi joidenkin meista osalta. Sunnuntaina kavin hostelliporukan kanssa rantaretkella city beachilla ja meri vei aurinkolasini. Puistot on nahty ja kirjasto seka monia katuja. Eilen illalla tarvottiin Elinan kanssa kylmyydessa tapaamaan virolaista Mildura-kaveria Northbridgeen. Ei paasty baariin ilman passeja, joten mentiin kebab-paikkaan kahville. Takaisin kotiin piti juosta kylmyyden takia.

Toita on ahdistavan vaikea loytaa eika tieda oikein pitaisiko jaada tanne kauemmaksi aikaa etsimaan vai siirtya muualle. Illalla aiotaan joka tapauksessa soitella wwooffauspaikkoja lapi. Taalla vissiin oleskellaan viela ainakin muutama paiva.