tiistai 13. huhtikuuta 2010

WA

Olemme tyottomia kurjimuksia, mutta Perthissa on silti kivaa.

Road trippimme Adelaidesta oli viiden paivan pituinen, hieman kylma telttainen ja kuuma autoinen seka likamahmainen. Makuupussittomuus ottaa valilla veronsa, mutta onneksi on pitkia housuja paitoja lakanoita. Ruokavalio oli aika pastapainotteinen. Naimme paljon levahdysalueita, muutaman kansallispuiston seka yhden merileijonan. Seura oli iltaisin hupaisaa, paivalla vasynytta. Ja paasimme perille Albanyyn.

Albanyssa viihdyimme muutamia oita. Ensimmainen nyt oli pakollinen, koska tultiin sinne illalla. Toinen oli suunnitteluun varattu ja kolmanneksi jaimme, koska bussi Perthiin lahtee aamuisin kahdeksan aikaan emmeka olleet varautuneet siihen tarpeeksi ajoissa. Albanyssa ei juurikaan ollut mitaan. Olisimme mahdollisesti halunneet menna Walpoleen tekemaan tree top walkin, mutta sinne paaseminen autottomana osoittautui suunnattoman vaikeaksi. Eli tulimme suoraan Perthiin.

Perth on mukava kaupunki, bussit keskustassa ovat ilmaisia ja saa suosi meita eiliseen asti. Hostellimme on hyvin toimiva ja asukit ystavallisia. Jo ensimmaisena iltana meidat vedettiin juomapeliin, mutta vasta toisena iltana leikki osoittautui kohtalokkaaksi joidenkin meista osalta. Sunnuntaina kavin hostelliporukan kanssa rantaretkella city beachilla ja meri vei aurinkolasini. Puistot on nahty ja kirjasto seka monia katuja. Eilen illalla tarvottiin Elinan kanssa kylmyydessa tapaamaan virolaista Mildura-kaveria Northbridgeen. Ei paasty baariin ilman passeja, joten mentiin kebab-paikkaan kahville. Takaisin kotiin piti juosta kylmyyden takia.

Toita on ahdistavan vaikea loytaa eika tieda oikein pitaisiko jaada tanne kauemmaksi aikaa etsimaan vai siirtya muualle. Illalla aiotaan joka tapauksessa soitella wwooffauspaikkoja lapi. Taalla vissiin oleskellaan viela ainakin muutama paiva.

1 kommentti: