sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Hei hei Cairns. Hei hei Aino.

Kaikki hyva loppuu aikanaan. Cairnsista ja Njoy -hostellista alkoi tulla meille jo koti. Vietimmehan siella sentaan kolme viikkoa miinus road trip. On vaikea uskoa kuinka syvasti siina ajassa voi sotkeutua ihmisiin. Australia vaan vie meita koko ajan uusiin uskomattomiin tilanteisiin.

Lahdimme keskiviikkona aamubussilla hyvin nukkumattoman yon jalkeen kohti Mission Beachia. Matkassa meni vaivaiset kaksi tuntia ja olimme taysin valmiita paivaunille. Paikka oli pieni ja sademetsaisan rauhaisa. Hostelli puhdas ja tunnelmallinen ja ranta tosi lahella. Paaasiallinen tekemisemme tassa kohteessa oli laskuvarjohyppy. Olimme suunnitelleet sen tekemista jo kylla hyvan aikaa, mutta lopulta paatimme yhdella rykaisylla, etta nyt se tapahtuu. Varasimme hypyn seuraavalle aamulle ja yritimme olla ajattelematta sita ja puhumatta siita aina viime hetkiin saakka. Onnistuimme yllattavan hyvin. Ei siis jannittanyt etukateen yhtaan.

Aamulla meidat haettiin hostellilta ja bussitettiin tukikohtaan jonnekin keskelle ei mitaan. Siella jouduimme odottelemaan ehka tunnin, koska meidat sijoitettiin toiseen hyppaavaan ryhmaan. Sitten tutustuimme tandem-partnereihimme, jotka pujottivat meidat valjaisiin ja selittivat banaaniasennoista ym. tarpeellisesta. Sain parikseni Igorin, Aino puolestaan Brandonin. Molemmat sellaisia tapauksia, ettei ihan normielamassa haluaisi selkaansa roikkumaan. Tassa tapauksessa kuitenkin ihan tarkoitukseen sopivia. Meidat pakattiin tiukasti lentokoneeseen ja lahdimme muitta mutkitta nousemaan kohti 14000 jalkaa. Matkalla Igor kiinnitteli erinaisia remmeja erinaisiin paikkoihin ja jutusteli niita naita. Meita oli koneessa 5 tandemhyppyparia seka 2 yksin hyppaavaa henkiloa. Mina ja Igor oltiin viimeinen pari tandemlaisista ja oli hienoa katsella kun muut vain yhtakkia alkoivat katoilla tyhjyyteen. Sitten pian mekin kiikuttiin koneen reunalla (Igor keikkui, mina olin jo yli reunan) ja humpsahdettiin villiin kierrepudotukseen. Tasaus tahtikuvioasentoon ja minuutin verran vapaapudotusta. Aika mahtavaa! Maisemat oli niin huikeita ja valissa pelkkaa ilmaa. T-paidassa ja shortseissa oli vahan kylma siina viimassa, mutta eipahan kamalan kauan tarvinnut siita karsia. Posket lepatti ja mulla alkoi korviin sattua painevaihtelut. Varjo auki ja oli jo helpompaa hymyilla. Liidettiin edes takaisin ja vahan kieputeltiinkin ja sain myos omakohtaisesti ohjata varjoa. Jaloista alkoi verenkierto vaheta remmien ansiosta, mutta se ei paljon haitannut. Kaikki muut oli jo kaukana alhaalla, en paljon ehtinyt niita hypatessa nahda. Laskeutuminen tapahtui rannalle hiekkaan hyvin tasaisesti. Iloa riitti!

Vahan tuli jalkikateen paha olo ja korvaani koski koko loppupaivan, mutta menimme taas paivaunille ja sielta heratessa elo oli jalleen palautunut normaaliksi. Hyppykin tuntui jo aika kaukaiselta asialta. Paljon muuta emme paatyneet tassa kylassa tekemaan. Ostin puhelinkortin, koska meilla ei ollut kuuluvuutta, ja arsyynnyin puhelinkoppiin. Yritin soitella working hostelleihin uudemman kerran, mutta paasin lapi vain muutamaan. Ei enaa puhelinkoppeja mulle kiitos... Kavelimme/istuimme rannalla ja purimme Cairnsin muistoja (se on loputon suo).

Seuraavaksi kohteeksemme valikoitui Townsville, koska se oli suurimman nakoinen paikka kartalla vahaan aikaan. Ja kiitettavan kokoinen se onkin. Tosin aivan hammentavan autio jostain syysta. Ihmisista nayttaa olevan pulaa. Hostellimme on tyhja ja saimme jakaa huoneen keskenamme. Eilen kavelimme keskustan paakadulla, joka on remontissa, eika siella vahaisemmasta tilasta huolimatta ollut paljonkaan ihmisia. Tanaan vahan enemman, koska on joku markkinan tapainen menossa. The Strand -katu rannalla sentaan houkutteli ihmisia lauantaipaivan viettoon. Se on mukavannakoista aluetta ja kavelytilaa riittaa. Olimme siella myos edellisena iltana nauttimassa elamasta. Meinasimme kiiveta paivalla kaupungin keskella olevalle kukkulalle, mutta kun lahestyimme sita totuus loi pain kasvoja: mahdoton yritys. Liian jyrkka, liian aurinkoista ja lamminta, liian vasynyt olo. Menimme sen sijaan Queens Gardeniin.

Soittelin working hostelleihin Ayrissa ja Bowenissa ja tilanne oli siella se, etta toita kylla riittaa ja senpa takia kaikki hostellit ovatkin taysia. Otin yhteytta myos yhteen wwoofilaan, ja sielta tulevat huomenna Townsvilleen juttelemaan kanssani asiasta. Toivottavasti paasen sinne heti kattelyssa. Kyseinen paikka on sokeriruokotila Ayrissa ja se on varmasti hyva paikka kytata toita ja hostellipaikkoja kylilla. Varmasti viikon ainakin viivyn.

Aino lahtee tanaan Airlie Beachiin, joten tiemme eroavat, yhyy. Olemme kaikki omillamme. Elinasta kuulimme viimeisimpia uutisia sen verran, etta han on lahtenyt Darwinista torstaina road trippaamaan itarannikkoa kohti. Sanoi, etta ehka 6 paivaa menee. Mahdollisesti saa minut pian kiinni, ellei jaa jumittamaan johonkin. Aino ja Elina eivat luultavasti enaa tapaa toisiaan talla mantereella. Emme kylla mina ja Ainokaan, ellei wwoofaussuunnitelmani epaonnistu ja ellen siten lahde heti perassaan huomenna. Airlie Beach olisi viela hyva kohde, koska se on sentaan kauriin kaantopiirin ylapuolella ja lampotilojen ei pitaisi laskea liian alas, vaan pysytella turvallisesti 20 ylapuolella. Missakohan etelassa menee se raja, jolloin Suomessa alkaa olla lampimampaa kuin taalla? En halua joutua sinne.

1 kommentti:

  1. No olipa kenguruilla melkoinen loikka!
    Tuon jälkeen mikään ei liene mitään?

    Sää on täällä muuttunut taas kotoisen "kesäiseksi". Eli aika etelään voi siellä mennä, että Suomen lämpötiloissa ollaan. Vielä Brisbanessakin taitaa olla lämpimämpää, mutta sadetta tulee tuplaten verrattuna siihen Townsvillen seutuun.

    VastaaPoista