keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Oltiin Tasmaniassa ja silleen

Vietimme saarella 11 paivaa. Ensin lensimme Hobarttiin ja myhjasimme siella muutaman paivan suunnitellen, kierrellen ja kaarrelleen. Paatimme olla villeja ja vuokrasimme auton viikoksi. Natti pikkuruinen vaaleanvihrea Kia Rio. Eras meista ei omista ajokorttia, joten ajaminen jai Tanjan ja Elinan huoleksi. Alussa oli muutama hankalahko makilahto, mutta muuten osasimme mutkitella hienosti kapeilla vuoristoteilla. Ai niin ja muutaman kerran pyyhittiin tuulilasia vilkutuksen sijaan.

Kavimme muutamalla paivareissulla majoittuen yha Hobartissa, koska siella oli paljon halvempaa yopya. Ensin paiva Port Arthurissa, joka on historiallinen vankilaraunionahtavyyshommeli ja sitten paiva Bruny Islandilla. Brunylle mukaamme liittyi myos kaksi muuta matkalaista. Sinne ajettiin lossilla ja rytattiin lastauksessa hieman rekisterikilpea (mutta suoristettiin se kavalasti ennen auton palautusta). Teimme muutamia tunteja kestavan kavelyretken kansallispuiston maisemissa ja ylosnousu oli niin jyrkka, etta jotkut meista tunsivat ytimissaan kuntonsa oikean laidan. Maisemat olivat sitakin hienommat.

Jatimme Hobartin viimein taaksemme ja ajoimme Coles Bayhin. Aino oli jonkinlaisessa oksennustaudissa taman paivan, joten ostimme sangon. Aino nukkuikin sitten kaiken aikaa sinne saavuttuamme. Elinan kanssa kavimme uimassa ja katsomassa majakkaa seka salaista lahdelmaa. Seuraavana paivana kavelimme jalleen kansallispuiston maisemissa Wineglassbayhin. Nousu oli yhta jyrkka, muttei jokseenkin helpompi.

Seuraavana vuorossa oli Launceston, jossa yovyimme ja pesimme pyykkia. Kavimme myos katsastamassa hienon luonnonnahtavyyden Cataract Gorgen aivan kaupungin kupeessa. Sen jalkeen ajoimme keskelle metsaa Lake St Clairiin. Saavuimme vasta pimean aikaan ja meille selvisi viimein miksi teilla varoitellaan wildlifen lasnaolosta pimealla. Elina vaisteli wallabeja, joita poukkoili tielle tuon tuostakin. Kohtasimme tiella myos opossumin, muurahaiskavyn seka aitauksesta karanneen lehman. Selvisimme lopulta leirimajallemme, joka oli jarkyttavan kylma. Olimme unohtaneet tilata peitot, joten nukuimme runsaissa vaatteissa (kaikki nukuttavaksi kelpaava mika loytyi). Vietimme majassa kaksi yota ja se toinen olikin sitten paljon lampimampi. Kavimme pitkalla kavelylla, joka vei meidan Shadow Laken luo ja Platypus Bayhin. Vesinokkia ei nakynyt, mutta pari kaarmetta poikkesi polullemme ja muutama muukin Australian elikko. Opossumi yritti kiiveta autoomme ja varmaan olisi halunnut myos sisalle majaan.

Taman jalkeen ajoimme lannen kautta Devonportiin, jossa yovyimme ihanaisessa piparkakkutalossa. Itse kaupunki ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta kylla siellakin katseltiin majakkaa ja kaytiin luonnonpuistossa piknikilla. Sunnuntaina palautimme menopelimme (ehjana!) ja laivauduimme Spirit of Tasmanian kyytiin (rakennettu muuten Suomessa). Matka oli jokseenkin tuulinen ja merisairaus yllatti: yrjoilin kaiken mita tarjolla oli ja vahan enemmankin. Katselimme elokuvia ja voimme pahoin. Ei enaa pienia laivoja, kiitos.

Nyt olemme taasen Melbournessa ja uuttaa suunnitelmaa pukkaa. Kavely on tarttuvaa ja eilen vedimme illansuussa sellaiset 12km St Kildalle ja takaisin. Paikan paalla syotiin kakkua ja katseltiin kyhjottavia pikkupingviineja kivenkoloisaan. Huomenna aamulla liitymme kolmepaivaiselle Great Ocean Road -retkelle, jonka paatteeksi paadymme Adelaideen. Sielta aiomme vierailla Kangaroo Islandilla, joko lyhyehkolla retkella tai jos loydamme wwoofaus-paikan, niin sitten ehka jopa muutaman viikon pituisella retkella. Olemme siis liittynet wwoofaajiksi (willing workers on organic farms), joka tarkoittaa sita, etta voimme menna jollekin luomutilalle tekemaan vahan toita, mita vastaan saamme majoituksen ja ruoat. Katsotaan kuinka metsastyksessa kay.

2 kommenttia:

  1. Rupesi ihan hengästyttämään tätä pohjan poikaa, joka vain nojatuolimatkailee! Mutta kauanhan sitä tekin Mildurassa panttasitte.
    Mukavia reissuja edelleen toivottelen...

    VastaaPoista
  2. Ihan tekisi mieli mukaan siihen vaaleanvihreään pikku autoon...Mutta tehän palautitte sen jo! Toivotaan että kiva luomutila löytyy, ja jos ei, niin sitten jotain muuta kivaa!
    Liini

    VastaaPoista