On mulla sittenkin viela sanottavaa!

Sydney on ollut aika erilainen talla kertaa. Hostellimme on hieman kauempana keskustasta, mutta se on tosi kiva ja siisti ja ollaan saatu olla huoneessamme lahes keskenamme. Lisaksi siella on lammitin ja paksut peitot, mita luksusta!

Ostettiin viimeisten paivien kunniaksi pullo Bundaberg-rommia ja sita ollaan tuhottu. Perjantaina maattiin vain sisatiloissa sairauden takia, mutta lauantai oli jo ekstra-aktiivinen paiva. Kaytiin ulkoilmamarkkinoilla Glebessa ja Paddingtonissa, ostin korvikset. Illalla mentiin oopperatalolle tanssia katsomaan ja hienoa menoa oli! Sen jalkeen teki mieli tanssia koko pitka matka loputonta George Streettia. Nahtiin netin mukaan parhaimpia backpackkaajabaareja jne.

Sunnuntaina mentiin Bundabergissa tavatun kaverin kanssa ulos. Saatiin ekassa paikassa ilmaiset ateriat kun ostettiin juomat. Sunnuntai on kannattava paiva! Sen jalkeen mentiin baariin, jossa oltiin ihan ekana kun ensin tultiin Sydneyyn. Silloin paikka ei tuntunut mitenkaan erityiselta (paitsi live-musan osalta), mutta nyt se vaikutti todella kivalta. Jotenkin mielipiteet ilmeisesti muuttuneet matkan aikana. Aikamoisia iltoja molemmat.

Eilen oli pakko menna vihdoin katsomaan milta Bondi Beach nayttaa. Ihan rantakeli ei suosinut: tuuli ja ripeksi, mutta kaveleskely oli kivaa. Se ei nayttanyt ollenkaan silta, milta luulin sen nayttavan. En ole laisinkaan pettynyt. Matkalla tuli todistettua, etta matkapahoinvointi tapauksessani tapahtuu myos kaupunkibussien kyydissa. Taidan ottaa lennolle muutaman pahoinvointilaakkeen.

Tanaan hoidetaan asioita ja ostetaan tuliaisia. Illalla loput rommit. Huomenna lahto klo 21.55. Vahanko jannaa! :)

Enaa viikko jaljella!

Ympyra on sulkeutunut: olemme Brisbanessa. Tosin tanaan suunnataan jo Sydneya kohti, 15.30 lahtevalla yobussilla. Perilla ollaan aamuvarhain klo 6.30. Viimeinen kohtalokas bussimatkamme. Olen naet sairaana ja nena vuotaa aika lailla. Flunssaa tai sellaista. Elinalla on onneksi uusi niskatyyny.

Brisbanessa olemme ehtineet ostaa muutaman uuden vaateartikkelin, koska rahaa nyt viela vahan on. Hupenee kylla pelottavaa vauhtia... Kavimme leikkauttamassa Tanjan hiuksista aivan himpun verran ylivarovaisella kampaajaopiskelijalla, Elina kavi hyppaamassa lentokoneesta ja vierailimme Movie worldissa junamatkan paassa. Tanssimme randomilla clubilla randomien ihmisten kanssa ylimiksatun musiikin tahtiin. Eilen joimme yokahvia eraan Airlie Beach -ystavan kanssa. Taalla on aika kylma, ainakin oisin, ja huoneemme muistuttaa ilmastoltaan kellarikammiota. Muilta osin se on ihan siisti. Taten siis sairaudet.

Sydneyssa jaljella viela viisi yota. Katsotaan mita uutta loydamme jo kolutusta kaupungista. Ainakin oopperatalossa paasemme vessaa pidemmalle. Ja lisaksi niita vuoria. Ehka myos Canberraa, ken tietaa. Tuliaishelvetti odottaa vaistamatta.

Ei tassa nyt paljon muuta sanottavaa enaa ole. Nahdaan viikon paasta! Ainakin joidenkin osalta.

Bundaberg = toita toita toita

Jos oliskin paassyt tanne aikaisemmin niin olis ollut hyva mahdollisuus rikastua. Ollaan oltu taalla nyt 16 paivaa ja joka paiva toissa. Kaikki hostellin (Workers and divers) asukkaat on toissa eika tanne tulevien tarvitse odotella niinkuin Mildurassa oli asioiden laita. Mutta ilmeisesti hostellimme onkin toiden osalta koko Bundyn paras. Muilta osilta en niinkaan tieda. Omistajat ja manageri on kaikki tosi kivoja, mutta tilat on aika rahjaiset. Ainakin meidan asumuksemme, joka on the house. Talossa on ehka noin 30 henkea 7 eri huoneeseen sijoitettuna. Taman lisaksi on olemassa myos unitteja, joista jokaisessa asustaa 8 tai 9 henkea. Heilla on omat keittionsa ja kylpparinsa, talossamme on yhteinen keittio ja kylpparit. Seuranamme asustaa myos hiiria ja joissain huoneissa bedbugseja (onneksi ei mun eika Elinankaan (ollaan siis eri huoneissa)), mutta torakoita ei sentaan ole nakynyt. Tana aamuna ensimmainen paahtaja oli karayttanyt leivanpaahtimeen pujahtaneen hiiren, nam. Oli ilmestynyt sentaan uusi paahdin kun toista tultuani halusin maapahkinavoipaahtiksen.

Vietamme aika lailla ulkoilmaelamaa, koska tyot on suurimmaksi osaksi pelloilla ja asumuksemme on myos aika ulkoilmainen. Jos sattuu tulemaan kylma yo niin ei auta muu kuin varista, ennen kuin paasee tuplaviltityksen alle lampimaan. Yoasusteena on ollut vaihtelemattomasti pitkaa hihaa ja lahjetta seka kaulahuivia. Elinan huone on himpun verran lampimampi, ainakin silloin kun siella kaytetaan lammitinta (muualla ei sellaisia erikoisuuksia ole nakynyt). Koimme taalla myos ehka Australiamme kylmimman paivan, vain 16 astetta. Oli kamalaa. Keskimaarin lampotila nousee kylla paivisin 20 paremmalle puolelle, mutta se nyt ei viela mikaan rantakeli ole. Kukapa olisi uskonut, etta ikina ajattelisin Suomen olevan lammin paikka. Olen naet kuullut huhua helteesta.

Ensimmaiset 8 paivaa oltiin molemmat toissa kesakurpitsalassa. Tyot aloitettiin 6.30 eli sangysta piti nousta noin 5.20. Vahintaankin kymmeneen asti poimittiin ja sitten pakattiin se mita oltiin poimittu. Selkakivut oli vahvasti lasna, koska poimiessa taytyy olla kumarassa jos haluaa saada minkaanlaisia tuloksia aikaan ja lisaksi roudata nopeasti tayttyvaa kesakurpitsasankoa mukanaan rivien valissa. Mutta kipuunkin kylla tottuu ja pakatessa vaan seisottiin pyorivan kaukalon vieressa ja valittiin sielta suoria erikokoisia yksiloita, jotka aseteltiin tietyilla tavoilla niille nimikoituihin pahvilaatikoihin. Jos kuvittelin joskus, etta valkosipulitehtaassa on tylsaa niin miksikohan tata sitten kutsuisi. Valkosipuli oli sentaan nopeatempoista ja vaati sorminapparyytta. Mutta silti kesakurpitsan pakkaaminen oli hyva vastapaino poimimiselle. Parina paivana tehtiin samaa myos jamssin (keltaisia ufon nakoisia kurpitsan sukuun kuuluvia asioita) kanssa. Tuntipalkka oli kesakuun puolella sama kuin valkosipulissa, mutta heinakuun puolella minimipalkat nousivat melkein dollarilla, eli nyt se on melkein $18.50. Toissa kaytetyt vaatteet haisee ja on tahraisia: roskakori niita odottaa kunhan taalta lahdetaan.

Kesakurpitsan jalkeen Elina laitettiin toiseen kesakurpitsalaan/sekalaiseen vihanneksilaan ja minua ollaat heitelty ympariinsa. Ensin olin yhden paivan poimimassa tomaatteja ja kuokkimassa rikkaruohoja maissipellosta. Sitten olin kolme paivaa pakkaamassa bataatteja. Viikonlopuksi paasin eroon farmityosta ja minut laitettiin catering-toihin paikallisiin laukkakisoihin. Perjantaina tehtiin valmisteluja eli lahinna kolmioleipia valmiiksi ja lauantaina oltiin itse tapahtumassa. Se oli hyvin intensiivinen kokemus, 12 tuntia ruokaa ja tarjoilua ja sekoilua. Tuli napsittua paivan mittaan suuhunsa vaikka mita juustotarjottimista ranskalaisiin. Loppua kohden baarin tyypit kantoivat meille myos ilmaisia juomia, mika oli erinomaista siina vaiheessa paivaa. Saatiin myos tuoda hostellille kaikki jamasampylat ja -leivat ja -wrapit. Kylla niita siella arvostettinkin. Backpackaajat rakastavat kaikkea ilmaista. Eilen mentiin viela puoleksitoista tunniksi siivoamaan keittiota ja kantamaan kamoja autoihin. Aikamoista menoa niiden rakattavanauruisten pulleanpuoleisten keski-ian ohittaneiden aussileidejen seurassa. Tanaan sain itselleni pysyvan farmin, jossa saan olla kuinka kauan haluan. Bataatin poimintaa ja pakkaamista. Selka taasen valittaa ja pakarat kramppaa, hip hei. Taman keikan jalkeen ei ehka maataloutta vahaan aikaan talle tytolle kiitos.

Huominen on 16. viimeisin paivamme Ausseissa. Apuaaaaaa! Ihanaa palata kotiin, mutta nain lahdon alla tulee myos lahtoa hylkiva paniikki. Taalla oloon on tottunut jo niin kokonaisvaltaisesti, ettei olisi juttu eika mikaan jaada pidemmaksi aikaa. Luultavasti jaataisiinkin, ellei oltaisi jo maksettu paluulentoa. Nythan me ollaan kaiken farmityon jalkeen (vaaditaan 88 paivaa) saavutettu oikeus toisen vuoden working holiday -viisumiin. Siina mielessa ihan hyva, etta ostettiin jo alunperin meno-paluu lennot (terkkuja aideille ja silleen). Kyseinen toisen vuoden viisumi -mahdollisuus on voimassa ainakin kolme vuotta (tosin sita pitaa hakea ennen kuin eka paattyy), joten meilla on mahdollisuus viela yliopiston jalkeenkin tulla tanne takaisin jos silta sattuu tuntumaan siina vaiheessa. Katsotaan minne elama meita vie.

Aiomme jattaa Bundyn taaksemme ensi viikonloppuna ainakin $1000 rikkaampina (luulis riittavan loppuajaksi) ja suunnata hitaasti Sydneyyn. Ensimmainen pysakki Brisbane tai mahdollisesti Noosa, jos paatamme menna Australia Zoohun (saamme Greyhoundin kilometripassien omistajina ilmaisen sisaanpaasyn) ja ympyramme sulkeutuu. Muista pysakeista ei viela tietoa. Sydneyssa meidan on oltava 24. paiva lauantaina, koska varasimme siksi illaksi liput oopperataloon(!) Bangarra Dance Theatren Of Earth and Sky esitykseen. Kyseinen kokoonpano sekoittaa aboriginaaliperinteita kaikkeen muuhun, tai jotain sinne pain. Odotan tata tapausta kovasti! Syndeysta ehka tehdaan paivaretki Blue Mountainseille, niin sitten ollaan kayty katsastamassa myos vuoristo.

Ai niin! Kaytiin surffitunnilla kun oltiin Agnes Waterissa/1770:ssa. Hauskaa riitti, mutta hemmetti kun se on vaikeaa. Paasin sentaan pystyyn joitakin kertoja, mutta luonnonlahjakkuus en missaan tapauksessa ole. Minua ei selkeastikaan ole tehty meriymparistoon sopivaksi. Nyt on ainakin perusteet hallussa jos myohemmin innostuu asiasta enemman. Surffitunnille hypattiin melkein suoraan bussista ja illalla mentiin sitten loputtomalle kavelyretkelle katsomaan auringonlaskua, jota ei ikina paasty nakemaan. Sen sijaan harrastettiin hieman kalliokiipeilya ja tormattiin pelottavaan villisikaan seka tarvottiin upottavassa rantahiekassa taysikuun valossa. Kartasta ei olisi ollut talla retkella haittaa... Muuta ei niilla kylilla ehdittykaan tekemaan (ei siella paljon muuta tekemista olisi ollutkaan), koska lahdimme Bundyyn heti seuraavana aamuna.

Etenemme taas pian

Osaltani jo yli viikko Airlie Beachia takana, ja aika hyva viikko se on ollutkin. Olimme ensin Ainon kanssa yhdessa kaksi yota ennen kuin paatimme lahtea seilaamaan Whitsunday Ilandseja kahdeksi yoksi. Aino oli oikeastaan paattanyt lahtevansa jo aiemmin mikali kelit vain suosivat. Minut han sai suostuteltua mukaan viime hetkilla. Asiaan vaikutti myos se, etta Elina oli kertonut saapuvansa Airlieen perjantaina, samana paivana kun me palasimme merilta.

Matka oli mukava eika pahoinvointi vaivannut, koska popsin travacalmeja. Vasytti niiden ansiosta kylla ekana iltana aivan mielettomasti ja vetaydyin unille jo joskus kahdeksalta. Hullua. Laivamme oli kohtalaisen pieni ja mukaan mahtui 26 matkustajaa plus kolme miehiston edustajaa. Seilasimme saaria ympari, pysahdyimme Whitehaven Beachille muutamaksi tunniksi ja pariin muuhun paikkaan snorkkeloimaan. Yoksi ankkuroiduimme suojaisiin poukamiin, tosin niissakin tuuli aika lailla. Kylma oli hyvin lasna eika ilman hupparia tullut istuskeltua kannella kuin muutamaan otteeseen. Punkassani oli bed bugseja ja myos sand fliesit paasivat ihooni kasiksi, mika laski retken hienoutta. Muuten oli kivaa ja hienoja maisemia ja erittain maukasta ruokaa. Toisena yona yritettiin nukkua kannella retkipatjojen ja muutaman viltin voimin. Aino onnistui, mina lahdin kylmyytta pakoon otokoiden pariin.

Perjantaina oli sitten saapumisten ja lahtemisten paiva. Aino lahti menemaan Rainbow Beachia kohti samalla bussilla kun Elina saapui pohjoisesta pain. Nakivat siis bussipysakilla kymmenisen minuuttia. Minulla vaihtui sujuvasti matkakaveri. Elinakin halusi lahtea omalle purjehdusmatkalleen, joten paatin jaada hanta odottelemaan tanne. Odottelu ei ollut kovinkaan vaikeaa, koska onnistuin hankkimaan itselleni viihdyttajan jo ensimmaisena iltana. Myos hostellimme luonne on aika avulias seuran puolesta. Elinan takaisin tultua kyhasimme kokoon suunnitelman.

Saimme vihdoin toita, joiden pitaisi alkaa ensi maanantaina. Paasemme eraan Bundabergin working hostelliin kautta jalleen kasvisten pariin. Katsotaan mita siita talla kertaa tulee. Noin nelja viikkoa meilla on viela mahdollisuus siella viipya, ennen kuin pitaa suunnata Sydneya kohti. Taalta lahdemme tana iltana yobussilla ja menemme yhdeksi paivaksi Town of 1770 surfaamaan (jos saa sallii), koska sita ei olla vielakaan kokeiltu kaiken taman Australian aikana. Olisi aikamoista, jos se jaisi taysin valista. Sitten lauantaina bussittelemme lyhyen matkan sielta Bundabergiin ja katsomme, mita siella on tiedossa. Vahintaan viikko meidan on viivyttava.

Jalleennakeminen

Ja tassahan kavi nyt niin, etten voinut menna wwoofilaan, koska edelliset wwoofaajat olivat tulleet kipeiksi ja siksi pyysivat, etta voisivat viipya pidempaan. Minulle tarjottiin hyvitykseksi heidan Townsvillen asuntoa, jossa voisin oleilla ilmaiseksi muutamia paivia, mutta en halua enaa kylla jaada tanne ilman tekemista. Nahty ja silleen. Soitin viela myos Ayrin backpackereihin ja yhdessa sanottiin, etta mahdollisesti keskiviikkona olisi joku lahdossa ja saattaisin paasta sinne. Taalla on turha odotella, koska tulisin vain hulluksi. Lahden siis bussittelemaan muutaman tunnin paasta Ainon peraan Airlie Beachiin. Sielta voin sitten vaikka hamuta uusia wwoofiloita tms.

Eilinen ilta oli aivan kamala ilman Ainoa. Karsin vieroitusoireista enka voinut keskittya mihinkaan. Sain uusia huonekavereita ja juttelin muutamille muillekin yksiloille, muttei niista ollut lohtua. Yksinaisyytta ei vaan osaa kasitella 9 kuukauden 24h seuran jalkeen. Tanaan on siis taas ilon ilta!

Hei hei Cairns. Hei hei Aino.

Kaikki hyva loppuu aikanaan. Cairnsista ja Njoy -hostellista alkoi tulla meille jo koti. Vietimmehan siella sentaan kolme viikkoa miinus road trip. On vaikea uskoa kuinka syvasti siina ajassa voi sotkeutua ihmisiin. Australia vaan vie meita koko ajan uusiin uskomattomiin tilanteisiin.

Lahdimme keskiviikkona aamubussilla hyvin nukkumattoman yon jalkeen kohti Mission Beachia. Matkassa meni vaivaiset kaksi tuntia ja olimme taysin valmiita paivaunille. Paikka oli pieni ja sademetsaisan rauhaisa. Hostelli puhdas ja tunnelmallinen ja ranta tosi lahella. Paaasiallinen tekemisemme tassa kohteessa oli laskuvarjohyppy. Olimme suunnitelleet sen tekemista jo kylla hyvan aikaa, mutta lopulta paatimme yhdella rykaisylla, etta nyt se tapahtuu. Varasimme hypyn seuraavalle aamulle ja yritimme olla ajattelematta sita ja puhumatta siita aina viime hetkiin saakka. Onnistuimme yllattavan hyvin. Ei siis jannittanyt etukateen yhtaan.

Aamulla meidat haettiin hostellilta ja bussitettiin tukikohtaan jonnekin keskelle ei mitaan. Siella jouduimme odottelemaan ehka tunnin, koska meidat sijoitettiin toiseen hyppaavaan ryhmaan. Sitten tutustuimme tandem-partnereihimme, jotka pujottivat meidat valjaisiin ja selittivat banaaniasennoista ym. tarpeellisesta. Sain parikseni Igorin, Aino puolestaan Brandonin. Molemmat sellaisia tapauksia, ettei ihan normielamassa haluaisi selkaansa roikkumaan. Tassa tapauksessa kuitenkin ihan tarkoitukseen sopivia. Meidat pakattiin tiukasti lentokoneeseen ja lahdimme muitta mutkitta nousemaan kohti 14000 jalkaa. Matkalla Igor kiinnitteli erinaisia remmeja erinaisiin paikkoihin ja jutusteli niita naita. Meita oli koneessa 5 tandemhyppyparia seka 2 yksin hyppaavaa henkiloa. Mina ja Igor oltiin viimeinen pari tandemlaisista ja oli hienoa katsella kun muut vain yhtakkia alkoivat katoilla tyhjyyteen. Sitten pian mekin kiikuttiin koneen reunalla (Igor keikkui, mina olin jo yli reunan) ja humpsahdettiin villiin kierrepudotukseen. Tasaus tahtikuvioasentoon ja minuutin verran vapaapudotusta. Aika mahtavaa! Maisemat oli niin huikeita ja valissa pelkkaa ilmaa. T-paidassa ja shortseissa oli vahan kylma siina viimassa, mutta eipahan kamalan kauan tarvinnut siita karsia. Posket lepatti ja mulla alkoi korviin sattua painevaihtelut. Varjo auki ja oli jo helpompaa hymyilla. Liidettiin edes takaisin ja vahan kieputeltiinkin ja sain myos omakohtaisesti ohjata varjoa. Jaloista alkoi verenkierto vaheta remmien ansiosta, mutta se ei paljon haitannut. Kaikki muut oli jo kaukana alhaalla, en paljon ehtinyt niita hypatessa nahda. Laskeutuminen tapahtui rannalle hiekkaan hyvin tasaisesti. Iloa riitti!

Vahan tuli jalkikateen paha olo ja korvaani koski koko loppupaivan, mutta menimme taas paivaunille ja sielta heratessa elo oli jalleen palautunut normaaliksi. Hyppykin tuntui jo aika kaukaiselta asialta. Paljon muuta emme paatyneet tassa kylassa tekemaan. Ostin puhelinkortin, koska meilla ei ollut kuuluvuutta, ja arsyynnyin puhelinkoppiin. Yritin soitella working hostelleihin uudemman kerran, mutta paasin lapi vain muutamaan. Ei enaa puhelinkoppeja mulle kiitos... Kavelimme/istuimme rannalla ja purimme Cairnsin muistoja (se on loputon suo).

Seuraavaksi kohteeksemme valikoitui Townsville, koska se oli suurimman nakoinen paikka kartalla vahaan aikaan. Ja kiitettavan kokoinen se onkin. Tosin aivan hammentavan autio jostain syysta. Ihmisista nayttaa olevan pulaa. Hostellimme on tyhja ja saimme jakaa huoneen keskenamme. Eilen kavelimme keskustan paakadulla, joka on remontissa, eika siella vahaisemmasta tilasta huolimatta ollut paljonkaan ihmisia. Tanaan vahan enemman, koska on joku markkinan tapainen menossa. The Strand -katu rannalla sentaan houkutteli ihmisia lauantaipaivan viettoon. Se on mukavannakoista aluetta ja kavelytilaa riittaa. Olimme siella myos edellisena iltana nauttimassa elamasta. Meinasimme kiiveta paivalla kaupungin keskella olevalle kukkulalle, mutta kun lahestyimme sita totuus loi pain kasvoja: mahdoton yritys. Liian jyrkka, liian aurinkoista ja lamminta, liian vasynyt olo. Menimme sen sijaan Queens Gardeniin.

Soittelin working hostelleihin Ayrissa ja Bowenissa ja tilanne oli siella se, etta toita kylla riittaa ja senpa takia kaikki hostellit ovatkin taysia. Otin yhteytta myos yhteen wwoofilaan, ja sielta tulevat huomenna Townsvilleen juttelemaan kanssani asiasta. Toivottavasti paasen sinne heti kattelyssa. Kyseinen paikka on sokeriruokotila Ayrissa ja se on varmasti hyva paikka kytata toita ja hostellipaikkoja kylilla. Varmasti viikon ainakin viivyn.

Aino lahtee tanaan Airlie Beachiin, joten tiemme eroavat, yhyy. Olemme kaikki omillamme. Elinasta kuulimme viimeisimpia uutisia sen verran, etta han on lahtenyt Darwinista torstaina road trippaamaan itarannikkoa kohti. Sanoi, etta ehka 6 paivaa menee. Mahdollisesti saa minut pian kiinni, ellei jaa jumittamaan johonkin. Aino ja Elina eivat luultavasti enaa tapaa toisiaan talla mantereella. Emme kylla mina ja Ainokaan, ellei wwoofaussuunnitelmani epaonnistu ja ellen siten lahde heti perassaan huomenna. Airlie Beach olisi viela hyva kohde, koska se on sentaan kauriin kaantopiirin ylapuolella ja lampotilojen ei pitaisi laskea liian alas, vaan pysytella turvallisesti 20 ylapuolella. Missakohan etelassa menee se raja, jolloin Suomessa alkaa olla lampimampaa kuin taalla? En halua joutua sinne.

Cape Trib Road Trip

Elina lensi takaisin Darwiniin ja pitkan Cairnsissa jumittamisen jalkeen Tanja ja Aino paattivat lahtea sademetsaan. Matkaan haalittiin tietysti myos miesseuraa, talla kertaa amerikkalainen runoilija/viinihorho. Hanesta tuli kuski viisipaivaiselle autonvuokraussessiollemme. Mina toimin kartanlukijana ja Aino oli telttavastaava. Saimme nimittain eraalta hostellilaiseltamme lahtopaivan aamuna lainaan teltan, mika oli suurenmoinen onnenpotku: ei tarvinnut nukkua kolmestaan pienoisessa ford focuksessa. Yksi takaisku asiassa havaittiin kun avattiin telttaa ensimmaisena iltana: tukikepit puuttuivat. Mutta eipa hataa, telttavastaava keplotteli teltan roikkumaan puusta ja nurkkiin kivia painoksi. Onneksi oli melkeinpa 6 hengen teltta, niin pienoisen litistymisen jalkeenkin meille jai viela tilaa. Makuupusseja emme edelleenkaan omista, mutta kavimme sentaan kirpparilta ostamassa kaksi peittoa, toisen alle ja toisen paalle. Ei mitaan maailman hyvaunisimpia oita. Ruokana oli vain kylmia asioita, eniten taisi menna leipaa, maapahkinavoita ja banaania. Goonia oli perinteisesti tietenkin myos.

Matka ei suuntautunut Australia-mittapuulla kovinkaan kauas, mutta monenlaista luontoa ehdittiin nahda. Ensimmaisena paivana ajelimme rannikkoa ylospain ja vierailimme erinaisilla rannoilla. Naihin kuului esim. Trinity Beach, jossa kaveleskeltiin ja loikoiltiin. Pohjoisen rannat olivat aivan eri laatua kuin mitkaan aiemmin kohtaamamme. Sademetsa muuttui suoraan mereksi, valissa vain levea tasainen kaistale vaaleaa hiekkaa nousuvetta varten. Telttailu tuntui olevan kiellettya joka puolella yleisilla rannoilla, joten kuskimme yritti paikallistaa meille suojaista paikkaa nakopiirin ulkopuolelta. Nain paadyimme mahdottomille hiekkateille ja automme oli tasta hyvin kiitollinen kaikessa valkoisuudessaan. Paadyimme pystyttamaan leirimme kivisen rannan tuntumaan nakoetaisyydelle Oak Beachista. Nakymat olivat hienot ja nautimme niista kuun loisteessa rantakivilla. Nukkumaan mentiin aikaisemmin kuin miesmuistiin.

Harvinaisen huonosti levanneina nousimme uuteen rantojen tayteiseen paivaan. Ajoimme ensin Port Douglasiin, jossa kohtasimme paljon urheilevia ihmisia seka kookospahkinoita. Puissa kiipeilevan kuskimme ansiosta yksi pahkina lahti matkaamme myohempaa rikkomissessiota varten (ja hyvaa se olikin!). Vierailimme Mossman Gorgella ja tutkimme muutamia maisemaisia reitteja vahan enemman sisamaassa. Loysimme loputtomasti sokeriruokoa (jota on myos mukava pureksia) ja saalittavan pienen sotamuistomerkin. Sitten takaisin rantatielle ja yllatys yllatys lisaa rantaa. Lossilla Daintree-joen yli ja kiemurtelevalle vuoristotielle, jossa pysahdyimme katselemaan mahtavia nakoaloja ja kiertamaan puusta rakennetun kavelyreitin keskella sademetsaa. Ah sita intensiivista metsatuoksua ja niita otokoita! Haisimme raikkaasti hyonteiskarkotteelle. Yoksi paadyimme Cow Bayhin, joka oli aivan taydellinen paikka. Telttailu kielletty ja lisaksi krokotiilijorpakko vieressa, mutta emme antaneet sen haitata itseamme. Jannitysta ei siis ainakaan puuttunut. Muutamia kalastelijoita ja muitakin vierailijoita nakyi laheisyydessamme hengaavan, joten odottelimme hamaraa ennen kuin taiteilimme teltan pystyyn. Nuotio rantaan ja siina istuskelemaan kunnes nousuvesi sen vei. Nukkumamaasto oli hieman edellista pehmeampi, joten tuli nukuttua reilusti yli auringonnousun. Peseytymismahdollisuus minivirrassa krokotiilisuvannon ja meren valissa. Rypevia naisia, jiihaa.

Kolmantena paivana vuorossa oli itse Cape Tribulation. Kiemurtelevat tiet kiemurtelivat yha kauemmas sivilisaatiosta, tosin samalla myos turistien luo. Kavimme kavelemassa lisaa sademetsareitteja ja rantaa. Taydensimme hieman ruoka-/goonivarantojamme ja ajoimme lounastamaan Bloomfield Trackia niin kauas kuin menopelillamme paasi, eli siihen saakka kunnes vastaan tuli joki, josta paasi yli vain 4WD:lla. Takaisinpain tullessamme aloimme metsastaa uutta leiriytymispaikkaa, mika osoittautui hankalaksi, koska emme halunneet maksaa siita. Lopulta palasimme takaisin kotoisaan Cow Bayhin nukkumaan. Siella sattui pieni valikohtaus paikallisten henkiloiden kanssa. Joku kavi repimassa telttamme alas silla aikaa kun istuimme rannalla, mutta kun menimme puhumaan asiasta, he eivat ainakaan tunnustaneet mitaan. Sanoivat vain, etta kylla taalla voi telttailla, kunhan on tarpeeksi kaukana ajotiesta. Eipa siina sitten mitaan. Vahan arsytti kylla, mutta paasimme siita akkia yli (nuotio ja gooni), vaikka yksi heidan koiristaan kavi viela kaiken lisaksi syomassa loput suklaakekseistamme.

Suunnitelmaton retkemme jatkui seuraavana paivana kohti uusia nakymia. Kavimme ensin Daintree Villagessa, mutta se ymparistoineen osoittautui hyvin tylsamieliseksi paikaksi, joten paatimme ajaa vahan kauemmas sisamaahan, Tablelandseille. Kyseisesta paivasta tulikin kaikista autoilun tayteisin. Ajoimme vuorien keskella Mount Molloyn ja Mareeban ohi Athertonia kohti. Matkalla pysahdyimme ostamaan muutamia kasviksia suoraan farmilta, minka ansiosta soimme paremmin kuin aiemmin. Etsiskelimme mielenkiintoisia paikkoja Lake Tinaroon ymparilta ja kyllahan niita loytyikin. Oli Danbulla Forest Drive, Mobo Creek Crater ja Cathedral Fig Tree. Leiriytymispaikat maksullisia. Vielakaan emme tormanneet kasuaariin, mika oli suunnaton pettymys. Siispa eteenpain ekstrakiemurtelevaa vuoristotieta Gordonvaleen pain. Pahoinvointi alkoi hiipia kartanlukijan luihin ja ytimiin kuskimme ajotyylin ansiosta. Paadyimme Goldsborough Valleyhin ja Wooroonooran kansallispuistoon johtavalle sivutielle ja leiriydyimme Mulgrave joen viereen. Nakopiirissa ei ollut telttailukieltokylttia, mutta mita luultavimmin se ei ollut sallittua. Tama oli edellista enemman puskaa, joten elo kavi hieman jannittavammaksi. Naimme ainakin kolme suuren suurta hamahakkia ja kuulimme vaikka minkalaista rapinaa. Pelottelimme itseamme viela lisaa puhumalla hyokkaavista villisioista ja lopetimme goonivarantomme nuotion aaressa. Keskiyouinnillekin uskaltauduimme, koska krokotiilit eivat kykene ylankoalueisiin.

Aamulla vasynyt heratys kello kahdeksan ja takaisin Cairnsia kohti. Matkassa ei kauan nokka tuhissut ja hostellilla meidat otettiin vastaan aivan kuin olisimme tulleet kotiin. Jumittaessa viikon tutustuu aika hyvin ihmisiin. Kavimme vahan pesemassa autoa, koska hiekkateilla ajo tietenkin taas kielletty sopimuksen mukaan, ja jotta kukaan ei kiinnittaisi huomiota pieniin maalivaurioihin puskurissa. Sitten nukuimme 4 tunnin paikkarit ja lopulta soimme hyvin (kuskimme on myos hyva kokki). Retki oli hieno ja onnistunut eika tullut edes kalliiksi, eli kannatti todellakin lahtea.

PS. Oli mulla synttaritkin tuossa viikko sitten. Sain kahdet juhlat, koska Elina lahti synttaripaivanani ja halusimme siis juhlia yhdessa jo sita edeltavana iltana. Kaytiin ensin paivalla kasvitieteellisessa puutarhassa Herra Amerikan ja Herra Hollannin kanssa ja hauskaa oli. Sitten Herra Amerikat valmistivat meille ekstraherkullista kasviscurrya ja salaattia ja Aino ja Elina tekivat omenakaurapaistosta seka huippua suklaakakkua. Ilmapallojakin oli ja tahtisadetikkuja ja minut pakotettiin pelaamaan goon pongia. Hopotettiin ja ylisyotiin ja sain myos Tarot-ennustuksen hostellissa majailevilta iakkaammilta New Age -horhoilta. Hyva paiva kaiken kaikkiaan. Syntymapaivani alkoi hienosti silla, etta siivooja tiputti vahingossa ylasangyn laudan suoraan paahani. Korva karsi hieman, mutta saatiin siita hyvasta ilmaiset juomat. Kavin kavelylla ja paadyin keskustelemaan rannassa eraan puoliaboriginaalin kanssa. Illalla lahdimme Ainon kanssa ulos tanssimaan. Tulikin tanssittua ja koettua kaikenmoisia lahentely-yrityksia. Tormasimme myos kahteen suomalaiseen mieheen, joiden kanssa hengasimme kansallisvelvollisuudesta yon loppupuolen. Ei niista muuten ollut mihinkaan.

PPS. Suunnitelma on edelleen auki. Toita ei ole loytynyt ja vaikka paatettiin jo, etta mennaan sitten taas wwoofaamaan, niin ei sekaan onnistunut. Soiteltiin loputtomaan maaraan paikkoja ja kaikilta tuli vastaukseksi ei nyt. Joko siella oli jonoa, ei tyota juuri nyt tai hostit olivat/olivat lahdossa matkalle. Hylkasimme siis sen mahdollisuuden ainakin nyt hetkeksi. Odotellaan mita taman paivan jumituksesta kehkeytyy.